SUKUTARINOITA
Timo Linkola (2020): Tri Pirkko Eskola os. Linkola oli mukana kaksi uutta alkuainetta löytäneessä tutkijatiimissä 50 vuotta sitten
Kalifornialais-suomalainen tutkijatiimi vasemmalta oikealle Matti Nurmia, Jim Harris, Kari ja Pirkko Eskola os. Linkola ja Albert Ghiorso
Kolmella suomalaisella tiedemiehellä oli merkittävä rooli kahden uuden alkuaineen Rutherfordiumin ja Dubniumin löytämisessä vuosina 1969-1970. Viisihenkisestä Kalifornian Berkeleyn Lawrence laboratoriossa työskennelleestä tutkijaryhmästä kolme oli suomalaisia. Ryhmää johti amerikkalainen ydinfyysikko Albert Ghiorso ja siihen kuuluivat tri Matti Nurmia, tri Kari Eskola, hänen vaimonsa lisensiaatti Pirkko Eskola os. Linkola sekä ydinkemisti James Harris.
”Suomalaistutkijoiden panos kahden viimeisen alkuaineen löytämisessä on ollut suuri. Iloitsen siitä, että suomalaisilla fyysikoilla on ainakin ulkomailla mahdollisuus näyttää, mihin he pystyvät”, sanoi työryhmään kuuluva Nurmia 1970 Helsingin Sanomille.
Vuosina 1968-72 Pirkko ja Kari Eskola toimivat Berkeleyn Lawrence laboratoriossa Kaliforniassa. Siellä mahdollisuudet uusien alkuaineiden tutkimukseen olivat erinomaiset. Käytössä oli ainutlaatuinen raskashiukkaskiihdytin HILAC sekä kehitteillä oleva uraa uurtava hiukkasilmaisinlaitteisto. Mittaustulosten on-line rekisteröintiin oli omistettu tietokone, ja tulosten jatkokäsittelyyn ja analyysiin käytettiin laboratorion tietokonekeskuksen tehokkaita tietokoneita. Näistä asioista Eskoloilla oli jo kokemusta tutkimustöistä Helsingistä, ja siten he pystyivät hyvin liittymään ryhmän aktiivisiksi jäseniksi.
Vuonna 1969 tiimi löysi uuden alkuaineen Rutherfordiumin pommittamalla radioaktiivista kalifornium-249:ää hiili-12:lla. Rutherfordiumin kemiallinen merkki on Rf ja järjestysluku 104.
Alkuainetta 105 syntetisoitiin ensimmäiseksi vuonna 1968 venäläisessä Moskovan lähellä olevassa Dubnan kaupungissa olleessa Neuvostoliiton Ydintutkimusinstituutissa pommittamalla amerikiumia neonilla. Samana vuonna Albert Ghiorson tutkimusryhmä Kaliforniassa valmisti alkuainetta 105 pommittamalla kalifornium-249:ää typpi-15 isotoopin ioneilla. Kansainvälinen kemian järjestö IUPAC katsoo kuitenkin vuoden 1970 varsinaiseksi löytövuodeksi ja molemmat tutkimusryhmät uuden alkuaineen löytäjiksi. Aineen nimeämisestä oli kiistaa. Berkeleyn tutkijatiimi esitti uudelle alkuaineelle nimeä Hahnium tunnetun saksalaisen fyysikon ”uraaninhalkaisija” Otto Hahnin kunniaksi. IUPAC valitsi pysyvän nimen Dubnium vasta 1997. Sen lyhenne on Db ja se on erittäin radioaktiivista.
Näitä uusia alkuaineita ei ole pystytty valmistamaan edes punnittavia määriä. Niiden isotooppien puoliintumisajat ovat muutaman sekunnin tai sekunnin murto-osien luokkaa, ja niiden hyötykäyttöä ei ole näkyvissä.
Pirkko Eskola os. Linkola väitteli 12.12.1975 aiheenaan ” Studies of production and decay of some alpha-active isotopes of einsteinium, mendelevium, nobellium and lawrencium”. Väitöskirjan pohjana oli jo osa Berkeleyssä julkaisuista tutkimuksista. Kyseessä oli alkuaineiden 99 (Es), 101 (Md), 102 (No) ja 103 (Lr) yhteensä 18 isotoopin tutkiminen. näistä yhdeksän oli uusia. Tutkimukset tehtiin ryhmätyönä Albert Ghiorson johdolla. Pirkko ei itse osallistunut varsinaisiin säteilytilassa tapahtuviin mittauksiin säteilyvaaran vuoksi. Hänen työnsä alkoi mittausten jälkeen tulosten käsittelyllä ja niiden analysointiin osallistumisella.
Pirkko ja Kari Eskola jatkoivat ydinfysiikan tutkijoina Kalifornian yliopiston alaisessa Los Alamos National Laboratoyssä, New Mexicossa vuoden verran vuosina 1982-83.
Tri Pirkko Eskola toimi Suomen Fyysikkoseuran Physica Fennica-lehden toimitussihteerinä 1973 ja vuodet 1985-2000 erikoistutkijana ja jaoston päällikkönä VTT:n tietopalvelussa.
