SUKUTARINOITA

Suomen ensimmäinen ratsuväki hajosi Suomen sigismundilaisen hallinnon ja Ruotsin keskusvallan välisessä taistelussa. Sigfrid Luck ei ollut mukana uudessa ratsuväessä vuoden 1600 jälkeen. Viimeinen maininta hänestä elossa olevana on kymmennysluettelossa 1603. Vuoden 1600 maakirjassa on siellä yhdessä hänen kanssaan Lasse Luck, myöhemmissä merkinnöissä Lasse Persson Luck, ilmeisesti hänen veljensä. Sigfrid Luck on kuollut viimeistään 1610, sillä vuodesta 1611 tilalla on kymmennysluettelossa hänen leskensä Brita Eriksdotter (patronyymi vuoden 1613 tarkastusluettelosta.) Leski suoritti ratsupalvelusta vuoteen 1616, jolloin hän luopui tilasta ja tila merkittiin autioksi. Hänen poikansa Josef sai sen välittömästi uudelleen verolle.

 

Impolan mukaan Sigfrid Luckin sukunimi veroluetteloissa vaihtelee (Lucki, Lwki, Sluck, Sluki). Hän totesi, että vaikuttaa siltä, että kyseessä olisi Ahvenanmaalta peräisin oleva aatelissuvun Sluk haara, jonka jäsenet ovat menettäneet rälssioikeutensa ja muuttuneet rälssittömiksi ratsumiehiksi ja ratsutalollisiksi. Sastamalan historiassa tätä pidetään melkein varmana ja Karin talon isäntä on otettu siihen nimellä Sigfrid Sluk.

​

Karin talon entinen paikka Suodennniemen Pajuniemessä kuvan taustalla kasvaa lähinnä koiranputkea, mutta muutama puukin sen vaiheilla kasvaa. Kuvassa etualalla Suodenniemen pitäjän historian kirjoittaja Sakari Jankkari vaimoineen.

Koska veljesten Sigfridin ja Lassen patronyymi on Per, saattaisi ajallisesti sopiva isäkandidaatti olla aatelismies Per (Peder) Sluk joka 1537-1560 omisti 2/3 Kodbolstadista (nyk. Bolstaholm) Finströmin pitäjään kuuluvassa Getan kappelissa. Häntä koskevat tiedot ovat niukkoja. Hän oli ilmeisesti aatelittomassa avioliitossa, ei täyttänyt ratsupalvelusvelvollisuuttaan ja näyttää siksi menettäneen rälssioikeutensa. Eräiden tietojen mukaan häneltä olisi jäänyt vain tyttäriä, mutta Impola ei pitänyt pois suljettuna etteikö tämä Per Sluk olisi jättänyt jälkeensä myös poikia. Per Slukin vanhemmat olivat Ahvenanmaan kihlakunnantuomari Nils Jönsson Sluk Finströmin Grelsbystä ja Karin Fleming (aatelisten Henrik Flemingin ja Valborg Jönsdotter Tawastin tytär), jotka oli vihitty ennen vuotta 1500. Tästä Nils Jönsson Slukista löytyy maininta, että Kastelholman linnanherra 1505 oli valittanut hänestä valtionhoitaja Svante Sturelle koska tämä oli lankonsa Kort Hartvikssonin kanssa viivytellyt ja pysynyt talossaan kutsuttaessa heitä palvelukseen lyömään kuningas Hansin joukkoja. Anthonin mukaan vanhin tunnettu ahvenanmaalainen maininta Sluk-suvun jäsenestä vuodelta 1328 koskee tutkimuslaamanni Sven Slukhia (tai Skukh), joka tuolloin vahvistaa maanluovutuksen Sundin Sibbyssä. Hän on jo tuolloin ilmeisesti ollut aatelinen. Maininta on Turun tuomiokirkon Mustassa kirjassa, Suomen keskiajan parhaassa asiakirjakokoelmassa, johon sisältyy 727 keskiaikaista asiakirjaa. Satakunnasta löytyy 1500-luvulta muutamia Sluk-nimisiä talollisia, nähtävästi em. suvun jäseniä (Ulvila, Kokemäki, Huittinen), mutta ei ketään Per-nimistä. Slukeja löytyy myös Virosta ja Latvian Liivinmaalta. Slukin suvusta ei ole kunnollista sukuselvitystä.

 

Pajuniemen Karin talon isännällä Sigfrid Luckilla oli kaksi poikaa , Josef ja Klaus (Clas), jotka molemmat ovat asiakirjoissa patronyymillä Sigfridsson/Sigfridinpoika ilman lisänimeä. Ratsupalvelusta tilalta suoritti käytännössä 1614-1617 Josef Sigfridinpoika, jolle hänen äitinsä Brita Eriksdotter (Sigfrid Luckin leski) luovutti talon 1616. Stolbovan rauhan (1617) jälkeen ratsupalvelus jatkui uudelleen Puolan sodassa 1620-luvun puolivälistä. Kymmennysluetteloiden mukaan Josef Sigfridinpoika oli Karin talon isäntänä vuoteen 1634. Tuolloin hän luopui talostaan ja siirtyi naapurikylään Suodenniemelle toiseen taloon, jonka nimi on Luuki.

 

Nuorempi veli Klaus Sigfridinpoika tuli asiakirjoissa ensimmäisen kerran näköpiiriin 1630, jolloin hän syyskäräjillä Karkussa sai 3 markkaa sakkoa kun ei ollut saapunut vastaamaan 5 taalarin lainasta, jonka hän oli ottanut porilaisen Hans Hanssonin vaimolta. Seuraavan kerran hän esiintyi Karkun käräjillä 24-25.10.1631, jolloin hän vaati veljeltään Josefilta isän- ja äidinperintöään. Brita Eriksdotterkin oli siis tällöin jo vainaja. Josef vastasi, että Klaus on saanut hopeavyön ja hänen koulunkäyntinsä on vaatinut suuria kustannuksia. Klaus puolestaan väitti, että hän on kaiken mitä on saanut hyviltä ihmisiltä antanut kotiin äitinsä elatukseksi ja talon kunnossapitämiseksi. Oikeuden määräämät perinnönjaon tekijät päätyivät siihen, että Josef Sigfridsson sai pitää vanhempiensa talon.

 

Samana vuonna 1631 Klaus Sigfridinpoika otti autiosta viljelykseen lähellä sijaitsevan Ylikiikosen 4 äyrin talon Tyrvään pitäjän (nykyisin Sastamala) Kiikoisjärven eli Kiikoisten kylässä runsas 10 km kotitalostaan lounaaseen. Hän sai siihen vuoden 1634 autioluettelon mukaan 7 vuoden verovapauden. Talo oli kuulunut vuodesta 1540 alkaen Olavi Kyröläiselle ja hänen jälkeläisilleen, viimeksi hänen pojanpojalleen Karkun kappalaiselle Matthias Bartholdille 1619-1621 ja tämän pojalle Bertil Mattssonille 1624-1630. Matthias Bartholdi oli karkkulaisen Collinus-suvun kantaisä, vaikka itse ei vielä käyttänyt tuota sukunimeä. Tuohon aikaan autiotiloja asutettaessa otettiin usein huomioon myös sukulaisuusnäkökohdat. Klaus Sigfridinpojan mahdollista sukulaisuussuhdetta talon aiempiin omistajiin ei voida todistaa. Jos hänen äitinsä Brita Eriksdotter olisi ollut porvari Erik Kyröläisen (talon vanhimman tunnetun omistajan Olavi Kyröläisen poika ja Ylikiikosen puolikkaan isäntä 1567-79) tytär, olisi äidin Impolan mielestä pitänyt olla mukana vuonna 1609 Pyhän Henrikin päivänä kun Kiimajärven Mäkelän Grels Mattsson maksoi perintöosuuksia, varsinkin kun hän asui niin lähellä. Toisaalta voidaan Impolan mukaan ajatella, että Brita Eriksdotter olisi lähellä Kiikoista asuvana saanut perintöosansa jo aiemmin. 18.10.1633 ratkaistiin kihlakunnanoikeudessa riita, jossa Klaus Sigfrididsson tuomittiin luovuttamaan Grels Matinpojalle Matthias Bartholdin Ylikiikoisen taloon aiemmin laittomasti liittämät puolen äyrin veroiset Huhdanniittymaa ja Joenpartaan niitty.

 

Klaus Sigfridinpoika jätti Kiikoisten talonsa veroautioksi jo keväällä 1634 vain kolmen vuoden isännyyden jälkeen. Impolalla ei ole tietoa siitä, missä hän on ollut vuosina 1634-36. Impolan mukaan hän on mennyt naimisiin tänä aikana tai mahdollisesti jo Kiikoisissa Valborg Jönsdotter-nimisen naisen kanssa, jonka syntyperä on tuntematon. Myöhemmät tiedot Savosta eivät mainitse Klaus Sigfridinpojan vaimon nimeä. Kun henkikirjat Karkussa alkoivat vuonna 1635 ilmenee niistä, että Klaus Sigfridinpoika asui 1637 vaimonsa Valborg Johansdotterin kanssa kanssa Juntun tilalla Mustianojan kylässä Karkussa Mouhijärvellä noin 15 km Pajuniemeltä itään. Pian 1639 Mouhijärvi erotettiin erilliseksi kirkkoherrankunnaksi. Samana vuonna 1637 Klausin veli Josef oli ensi kertaa merkitty henkikirjassa isännäksi Suodenniemen Luukille. Seuraavan vuoden henkikirjassa 1638 Klaus Sigfridinpoika on isäntänä Luukilla ja Josef Sigfridinpoika perheineen on merkitty "huonemieheksi" (husman) entiseen taloon Pajuniemen Karilla. Vuoden 1637 jälkeen Juntun tila Mustianojalla jäi Klaus Sigfridinpojalta autioksi vuoteen 1661 asti. Häntä edelsi tilan omistajana 1624-163? Paul Ericsson, johon Klaus Sigfridinpojalla tai hänen vaimollaan ei ainakaan nimen perusteella ollut sukulaisuussuhdetta. Tuomiokirjat, jotka olisivat ehkä valaisseet veljesten sekavilta vaikuttavien omistussuhteiden taustoja puuttuvat näiltä vuosilta. Josef Sigfridinpoika oli Suodenniemen Luukin isäntänä vuodesta 1639 kuolemaansa saakka (1650).

 

Klaus Sigfridinpoika ei vuoden 1638 jälkeen asunut Mouhijärvellä tai Karkussa eikä hänen nimensä tullut esille muissakaan satakuntalaisissa lähteissä. Näin on mahdollista, että hän on samanniminen mies, joka vuodesta 1638 alkaen, mutta ei sitä ennen, esiintyy Savoa koskevissa lähteissä. Impolan mukaan Klaus Sigfridinpoika mainitaan vuoden 1638 myllyveroluettelossa (Qwarntulls Längd aff St. Michels Sochn, KA 8556: 421-424, 431.) kihlakunnankirjurina (häradsskrivare) Rantakylässä Visulahden (Mikkelin) pitäjässä. Hän olisi siis tullut Mouhijärveltä ja Suodenniemeltä suoraan Suur-Savon kihlakunnan kirjurin virkaan. Tämä oli kouluja käyneelle Klaus Sigfridinpojalle mahdollinen ja varsin korkea valtiollinen virka. Savolaisen Collan suvun vaiheita koskevassa Klaus Sigfridinpoikaa koskevassa kuvauksessa ensimmäinen tieto hänestä oli Mikkelin pitäjän jousiveroluettelo vuodelta 1638, jolloin hän oli Baltian aatelisen Magnus von der Pahlenin palveluksessa Mikkelin lähellä. Hänet mainitaan tällöin skrivare= kirjuri tittelillä. Visulahden ja Pellosniemen käräjäkirjassa 1639 on toiseksi vanhin merkintä. Hän on siirtynyt varsin pian Magnus von der Pahlenin rälssivoudiksi, jossa tehtävässä hän oli vielä 1654, mutta ei enää 1656. Klaus Sigfridinpoika kuoli ennen vuotta 1659. Impola arveli, että Klaus Sigfridinpoika olisi tullut Savoon aluksi kihlakunnan kirjuriksi ja vasta jonkin aikaa tässä tehtävässä toimittuaan siirtynyt von der Pahlenin rälssivoudiksi. Ilmoniemi käyttää hänestä nimitystä lampuotivouti ja toteaa, ettei hän ilmeisesti ollut pitäjänkirjuri. Klaus Sigfridinpojan kirjurin rooli on eri lähteissä hieman erilainen.

 

Karkun suurin talo 1600-luvulla oli Karkunkylässä oleva Kollasen ratsutila. Sen pinta-ala suurimmillaan Karkussa oli 506 ha, jonka lisäksi tilaan kuului Noormarkun pitäjässä sijainnut Painonmaa-niminen eräkappale 1126 ha, joten Kollanen kokonaisuudessaan oli 1632 ha. Talon vanhin tunnettu omistaja oli 1522 Olof Kollan. Häntä seurasivat isäntinä 1540-1570 Per Olofsson Kolla (Pietari Kolla tai Kollanen). Hän oli nimismies. Hänen poikansa Olof Persson (Olavi Pietarinpoika) oli myös nimismies ja viljeli taloa 1571-1589. Vielä kolmaskin tämän suvun jäsen Lars Olofsson (Lauri Olavinpoika) oli talossa isäntänä 1590-1601.

 

Edelliseltä suvulta talo siirtyi 1602 kaupalla Karkun kirkkoherralle Matthias Matthiae Kollaniukselle. Hänen nimestään esiintyvät myös muodot Matts Matsson Collanius tai Collanus. Talo oli tässä suvussa 6 polvessa noin 140 vuotta 1602-1741. Kirkkoherra tuli Karkkuun Huittisista, jossa hän oli kappalaisena 1580. Toisen tiedon mukaan hän olisi tullut Kokemäen Harjavallasta. Kirkkoherrana Karkussa hän toimi 1589-1639. Kirkkoherrana hän allekirjoitti Turussa 1593 Suomen pappeinkokouksessa Uppsalan päätökset, joilla luterilaisuus vahvistettiin valtakunnan uskonnoksi. Hän osallistui Uppsalan tuomiokirkossa 23.2.1594 järjestettyyn kuningas Sigismundin kruunajaistilaisuuteen ja 1600 Linköpingin valtiopäiville. Kaarle-herttua tunnustettiin tuolloin Ruotsin hallitsijaksi. Matthias Matthie oli Kollasen isäntä 1602-1639 ja otti sukunimensä Kollanius/Collanius ostettuaan Kollasen tilan. Matthias Mathiaen aikana Kollanen saavutti suurimman laajuutensa, kun tilaan yhdistettiin 1608 Karkunkylän talot Paakki, Leikas, Mattila ja Karvainen. Hänen aikanaan 1618 Kollanen tuli ratsutilaksi. Kirkkoherran hallussa oli hänen virkansa puolesta 1589-1639 myös Pappilan talo, johon kuului 507 ha. Matthias Matthiaella oli poika Abraham Matsson Collanius, joka vuorostaan oli Kollasen isäntänä 1640-1667 ja vuodesta 1621 kappalaisena siinä osassa Karkkua, josta v. 1639 muodostettiin Mouhijärven pitäjä. Seppo Perälän mukaan Abraham Matsson on mainittu Kollasen manttaaliluettelossa vain kerran 1637. Hän tuskin olisi ollut isäntä ja olisi kuollut jo 1638 ennen isäänsä. Perälän mukaan Kollasen isäntä 1640-1666 olisi ollut Abraham Abrahami Kollanius (Collanius) Karjalan alilaamanni. Kollasen isäntänä 1671-1678 seurasi Matts Abrahamsson Kollanius. Abraham Abrahami Collanius (Kollanius) lienee Karjalan alilaamannina toiminut ainakin osittain Viipurissa, jossa Claudius Collanus samoihin aikoihin opiskeli papiksi.

 

Karkussa oli näin 1600-luvulla Kollasen ratsutilan omistajasuku Collanius (Kollanius), jonka ensimmäinen edustaja kirkkoherra Matthias Matthie (Matts Matsson) saattoi joskus kirjoittaa nimensä myös muodossa Collanus. Toinen tästä erillinen suku Karkussa olivat Collinukset. Heidän omistuksessaan oli mm. Tyrvään Kiikoisten Ylikiikosen talo. Talon isäntänä oli mm. kappalainen Mathias Bartholdi 1619-1621, jonka poika Karkun kirkkoherra Johannes Matthiae Collinus s. 1604 k. 1671 oli ensimmäinen Collinus-nimen kantaja Karkussa. Collinus on johdettu latinan sanasta collis (mäki, kukkula) ja viittaa Karkun Mäenkylään, jossa Mathias Bartholdi omisti Mäkelän talon 1634-1637.

 

Karkun Klaus Sigfridinpojan suhde Collanius tai Collinus sukuihin ei perustu hänen isänsä Sigfrid Luckin sukujuuriin. Se voi perustua hänen äitinsä Brita Eriksdotterin sukujuuriin, mutta siitä ei ole kunnon näyttöä. Karkun Klaus Sigfridinpojan äidin isä Erik saattaa olla Collinius suvun Erik Kyröläinen, mutta tämä on vain arvailua. Toinen mahdollisuus on Klaus Sigfridinpojan vaimo Valborg Jöns/Johannesdotter.

 

Heikki Impolan artikkelin Sluk-Luck-Collan, Genos 2/2014 mukaan Karkun kirkkoherra Mathias Mathiaella , Karkun suurimman talon Kollasen isännällä (Collaniusten kantaisä) oli veli Jöns Mattsson ( latinaksi Mathiae), joka asui Tuomolan tilalla Sarkolassa ent. Karkun Suoniemellä nyk. Nokialla. Tämä lienee ollut Karkun pitäjän ainoa Jöns ja hän sopii ajallisesti Valborg Jönsdotterin, Klas Sigfridssonin vaimon, mahdolliseksi isäksi.

 

Savolaisen Collan-Kollanus-suvun kantaisän Mikkelin Rantakylän Klaus Sigfridinpojan osalta näyttää vahvasti siltä, että hän olisi sama mies kuin Kiikoisten Ylikiikosen isäntä Klaus Sigfridinpoika. Paitsi, että nimi täsmää, vuosiluvut niin Satakunnassa (viimeinen tieto 1638) kuin Savossa (ensimmäinen tieto 1638) täsmäävät. Se, että Savon Clas Sigfridinpojan pojat Claudius ja Henrik Classon ottavat käyttöön isänsä kotiseudun sukunimen Collanus viittaa myös vahvasti yhteyteen Satakuntaan. Klaus Sigfridsson ei ilmeisesti kuitenkaan itse kuulunut sen enempää Karkun Collaniuksiin kuin Collinuksiin, vaan hänen poikiensa yhteyttä näihin voi arvailla Klaus Sigfridinpojan äidin tai vaimon puolelta. Tähän asti löydetyt asiakirjat eivät selvitä asiaa aivan luotettavasti.

 

Karkun Collinusten osalta Impolan artikkeli (Genos 1995) on ainoa kohtuullinen sukuselvitys aiheesta, mutta Collinustenkin osalta puutteellinen, eikä mikään selvitys tuo suvun historiaa nykypäivään asti. Ilmeistä on, että Collinusten jälkeläisistä moni lyhentää nimensä Colliniksi, joita Suomessa on runsaasti, kaikki tuskin edes sukua keskenään. Asiaa sekoittaa vielä se, että on olemassa Collinius-suku, joka on lähtöisin Pälkäneen Kollolasta. Impolan artikkeli ei mene kovinkaan syvälle Karkun Kollaniusten (Collaniusten/Collanusten) sukuun. Siitä suvusta on olemassa suvun varhaispolvia koskeva Seppo Perälän artikkeli (Genos 2/2004).

 

On myös mahdollista, että Klas Sigfridinpojalla ei mitään kautta ollut suoraa sukuyhteyttä Karkun Collinuksiin eikä Collaniuksiin. Hän on kuitenkin varmaan kertonut pojilleen olleensa Collinusten-sukutalon isäntä ja niin Collaniusten (Collanusten) kuin Collinusten vahvasta asemasta Karkussa. Poikien mielessä nämä sukunimet ovat saattaneet sekoittua. Kun Claudius Classonin oli otettava oma sukunimi Viipurissa nämä isän tarinat Karkusta saattoivat antaa hänelle aiheen ottaa Collanus-sukunimi itselleen.

 

On myös varsin mahdollista, että isänsä kautta karkkulaistaustainen Claudius Collanus opiskellessaan Viipurissa 1660-luvulla tutustui samassa kaupungissa toimineeseen  em. karkkulaisen Kollasen isäntään ja Karjalan alilaamanniin Abrahan Collaniukseen, joka saattoi olla hänen pikkuserkkunsa äidin puolelta. Äitikin lienee ollut Collaniuksia. Collanus ja Collanius saattavat olla saman nimen eri kirjoitustapoja.

 

Edellä kuvatut tiedot antavat Savon Collan-Kollanus suvulle perustelut uskoa, että suvun kantaisä Klaus Sigfridinpoika Mikkelin Rantakylästä (k. ennen 1659) oli kotoisin Satakunnasta Karkusta (Suodenniemi, nykyisin Sastamala) Pajuniemen kylän Karin tilalta. Vuosina 1631-34 hän oli Kiikoisten Ylikiikosen talon isäntänä. Hänen isänsä, mainitun Karin tilan omistaja 1585-1610, oli ratsumies Sigfrid Persson Luck, jonka sukujuuret saattavat Henrik Impolan mukaan olla Ahvenanmaalla. Sigfrid Luckin isä on kenties ollut aatelismies Per Sluk Ahvenanmaan Finströmin Getan kylän Bolstaholmin isäntä 1537-1560, joka menetti sikäläisen rälssioikeutensa. Se, että Klaus Sigfridinpojan pojat Savossa ottavat sukunimekseen Collanus viittaisi siihen, että Klausin vaimolla tai äidillä saattoi olla sukulaisuusuhde Karkun Collinuksiin tai Collaniuksiin (Collanus). Collanus-sukunimi viittaa vahvasti Karkun Kollasen ratsutilaan.

30.9.2013, Korjattu 16.11.2020 Timo Linkola

​