Itkan päärakennus vuonna 2005

​

Pehr Johan Collanin ja Laura Sofia Heinriciuksen kultahäät​ Iisalmen Itikassa 20.4.1890

 

Kirje Hellin Castrenille  Sortavalaan Liina Inkiseltä ja Edit Rissaselta

Poissa ollut barnabarn kultahäistä!

 

Suurella tuskalla ja hengen ahdistuksella koetamme sinulle piristää muutamia riviä sekavista päistämme. Päämme ovat raskaat ja silmämme sameat paljosta valvomisesta, kestiruuista ja juomista.

 

Aloitamme koko herrlighetin alusta.

Ostokset kultahäihin alkoivat jo Maaliskuun markkinoilla, silloin taivaan linnut olivat liehakassa, toinen pyy toisensa päästä, koitui morfarin pivoon. Ukki tahtoi nauttia markkinaelämän suloisuutta ja kuulla Säylän suloisen soiton säveliä, siitä syystä Hän kantoi torilta yhden linnun kerrassaan ja sai siten marssia kaksitoista kertaa torille ja torilta takaisin.

 

Mutta meidän kylästä ei saakaan semmoisia herkkuja, että ne kultahäihin kelpaisivat, kahdella hopalla lähdettiin niitä ulkopitäjästä hakemaan. Sulhanen ajoi toisella ja barna barni Edit toisella hopalla. Sulhanen oli kortteeria Moster Lovisan luona, barna barni asui veljensä luona rouva Norringin siipien suojassa. Ensiksi vietiin meidän häätoilettimme prima ompelijattaren luo ja kuosin määräykset olivat: ”sievät ja viimeistä muotia”. Sitten alkoivat puodeissa juoksemiset. Sulhanen, Moster Lovisa ja Edit kulkivat, makkara makasiinista viinipuotiin, viinipuodista konditoriin ja tietysti täytyi triumviraatin läsnäolollaan kunnioittaa sekatavarakauppojakin. Moster Lovisa kulki elävänä anonsina kuuluttaen joka paikassa mihinkä tarkoitukseen tavaroita ostettiin. Antille kirjoitettiin jo edeltäpäin mitkä viinit hän piti parhaimpina ja pyydettiin hänen kirjoittamaan ne lipulle. Sen mukaan niitä sitten ostettiin. Sitten ostajat palasivat kotiin Maaningan kautta, josta ostettiin lisää yksi hevonen kuormia vetämään.

 

Pääsiäistiistaina olimme Tant Laura, Edit, Maria ja minä Itikassa seppeleitä sitomassa. Sidoimme 25 syltä hirveän paksua seppelettä, jolla sittemmin kaunisteltiin salin laipion tienoja. Keskiviikkona ennen kultahäitä meni Maria, Lovisa Mustosen kanssa ruokia laittamaan. Parin viikon ajan vedätettiin sinne astioita Rissasesta ja Inkisestä, serviisit plundrattiin lopen ainoastaan roskat jätettiin pois. Kukkia, mattoja, pöytäliinoja, sänkyvaatteita y.m.s. pistettiin joka kerta astioiden mukaan. Perjantaina kl. 2 menin minä itte sinne Peltosalmelta, saatuani luvan kahdeksi päiväksi, joka nyt on jatkunut kolmeksi. Minun osalleni pantiin huoneiden järjestäminen. Pekka niminen renki annettiin toveriksi. Salin ympäri mutkitettiin seppele, joka Anna Sahlstenin taulun kohdalla pantiin kaksinkertaisille mutkille. Taulu muutettiin peilin sijalle. Visti oli oikein nätti, senkin ympärille mutkitettiin seppele, etupuolelle laitettiin vielä kunniaportti seppeleistä ja ympäri vistiä liehuivat siniset, punaiset ja valkeat viirit. Sisäpihan portin päällä liehuivat liput, ne olivat asetettu puolikuun muotoon.

 

Lauantaiaamuna olivat sali, vieraskamari, fasterinkamri ja pikku kyökki aivan täydessä tällingissään. Sitten piti, joka vain kynnelle kykeni ottaa osaa ruuan laittoon. Iltasella noin kuuden aikaan toi tant Augusta minulle koko voikirnuuksen ja sanoi: ” Laita nyt se mielesi mukaan voiasetille.” Mietin sinne ja tänne, että minkä siitä teen. Juolahti mieleeni, että laitanpa siitä Itikan talon. Meni sitten istumaan maitokamariin kapusta ja lusikka aseina. Istuttuani siellä kolmatta tuntia pääsin jo niin pitkälle, että rakennus sai  Itikan muodon, mutta kaikki hienous oli vielä poissa, sen teko piti jättää sunnuntai-aamuksi. Maitokamarissa istuessani kuulin jonkun huutavan venettä, heti juostiin rantaan, pihassa olijat pistäytyivät vähän väliä katsomassa ketä sieltä tulisi. Kuultiinpa Antin ääni, sytytettiin lamput joka huoneessa. Kohta marssivatkin moster Lovisa ja Antti sisään. Kaikki loistimme kuin aurinko, niin olimme mielissämme.  He kertoivat, että moster Lissi ja Hilda myös ovat Kauppalassa. Silloin ilo tuli ylimmilleen. Moster Lissi toi häälahjaksi hyvin kauniin pöytärustingin lasista. Ensin oli suurempi lasinen skåli, sen sisässä pienempi skåli, sen sisässä kukkavaasi lasista.- Sen iltaa pakisimme heidän kanssaan. Unohdin mainita, että Maaningan Zimmermannin koko perhe tuli jo lauvantai-aamuna Itikkaan.

 

Pyhäaamuna nousimme ylös jo 5 aikaan. Minä pöhkäsin heti maitokamariin voitani laittamaan. Sain vielä istua 3 tuntia ennen kuin se oli valmis. Otto Zimmermann ja Antti pistäytyivät teostani vähän väliä katsomassa. Ku se oli valmis sanoivat, että nyt korotamme sinut arkkitehdiksi. Semmoinen nousu tapahtui minulle kesken kiireen. Noin 10 aikaan tuli jo Pekka Sahlstenkin Kuopiosta. Vähän sen jälkeen tulivat muut sukulaiset Kauppalasta. Ei muuta kun piti ruveta pöytää kattamaan. Kaksi kiivupöytää pantiin perätysten keskelle salin lattiaa. Niiden päälle suuri pöytäliina. Keskelle pöytää asetettiin tuo lasinen funderinki, siihen pantiin konfektia. Alimmaiseen pantiin kaikki paperiset, ylimmäiseen pehmeät ja likööri konfektit, yhteensä 6 naulaa. Sen keskellä olevaan vaasiin kukkaisvihko ruusuista. Koristuksen molemmilla puolin oi kaksi skålia, joissa oli ”silleetä”. Näiden välissä oli pienet talrikit ja lusikat. Kuuteen kohtaan asetimme viiniputelin, kussakin koossa kolmenlaista viiniä. Siinä pöydässä oli vielä kaksi karottia hedelmäputinkia, joka tehtiin appelsiinista, fiikunoista, plommonista ja sokerikaakusta kastettu sherryssä, se peitettiin marengikuorella. Sitten tietysti talrikit, veitset ja servietit, kaksi brikullista leipää- ai spetsi lasia oikein kosolta. – Ruokakamarissa oli viinapöytä, siinä nyt oli kaikenlaista mitä viinapöydällä tavallisesti on. Suuri vadillinen rosollia, toinen porsas – toinen kala-aladobia, vielä suuri piroogi. Eri pöydällä tarjottiin olutta ja portteria.

 

Kello alkoi jo lähetä kolmea, vähitellen ilmestyi kukin kamaristaan valmiiksi puettuna. Morsian silkkileninki päällä, uusi musta myssy päässä, kultarintaneula ja kultavitjat kaulassa. Keppikin oli ihan uusi. Sulhanen frakkistaatissaan. Tant Augusta mustassa silkkileningissä, mammallasi uusi ruuninen villamekko, tant Hilmalla musta villaleninki, tätillä ruuninen, Moster Lissillä musta silkkileninki, Hildalla vaaleankeltainen, Moster Loviisalla uusi musta ja vaaleankeltainen silkkihuivi hartioilla, Editillä vaalean sininen villamekko, Marilla ruuninen ja minulla uusi myös. Herrat olivat frakissa ja valkeissa hansikkaissa. Kolmen aikaan asettuivat Antti ja Pekka rappusille ja seisoivat siinä koko ajan vieraita vastaan ottamassa. Meistä oli joku aina eteisessä. Itikan hevonen toi vieraat rannasta pihaan, salmen yli niitä tuotiin kolmella veneellä, joihin oli pantu olkia.  Salmen toiselle puolelle ne tuotiin Aminoffin hevosilla peltoin ja niittyin poikki. Sillan yli he tulivat omilla hevosillaan.

 

Kutsuttu oli kaikki tohtorista, Östlingin herra ja rouva, Guseff, Apteekkarin, tant Jenny Lagus, tant Augusta Bergman tyttärineen, rovastin, Steniuksen, Castrenin, Hjelmmanin, Putkosten molemmat, sekä suuren että pienen, Vahlbergin, Braxenin, Lagusen, Aminoffin, Viktor H, Juppe Lagerstam, Kärkkäinen, tulipa Valldenkin Viipurista, tant Johanna Savander, Zimmermannin y.m. eli ylipäänsä kaikki, jotka ovat käyneet Itikassa visiitillä.

 

Noin neljän aikaan ruvettiin ruualle, mutta vähää ennen oli kummallinen vaellus ruokakamariin. Joku oli nähnyt tekemäni voi funderingin ja heti kutsuttiin kaikki herrat ja rouvat sitä katsomaan, ja sittenkun minua imarreltiin, jos joillakin sanoilla. Ensin ryhdyttiin viinapöydän kimpuun. Siinä nuojettiin kauan aikaa. Sitten siirryttiin saliin. Siellä tarjottiin ensiksi buljongia ja pasteijia, sitten tuotiin sisään fiskfärssiä, sen päälle scherryä pidettiin pitkä loma. Sitten tuotiin fyllsteki makaronin ja linsin kanssa, päälle juotiin margauta. Sen perästä syötiin hedelmäpuddinki. Sitten tuotiin vasikka paisti ja lintupaisti, se huuhdottiin alas souternin kanssa, sitten syötiin silleetä ja mandelkranssia, viimeiseksi konfektia. Jälkiruokaa syödessä piti Aminoff puheen kultahääpariskunnalle. Pekka Sahlsten oli myöskin valmistanut puheen, mutta sanoi, että sisällys hänen ja Aminoffin puheessa oli jotenkin sama, jotta hän ei viitsinyt sitä pitää. Tämän kestäessä luettiin sähkösanomia, joita tuli illan kuluessa 12 paitsi kirjeitä ja onnentoivotuskortteja. Ruuan päälle juotiin heti kaffia, ja alettiin korjata ruokia ja pöytiä pois.

 

Herrain mieli rupesi tekemään tanssia, mitään soittokonetta ei ollut. Joku mainitsi, että Leipämäessä on poika, joka soittaa harmonikkata.  Se haettiin ja baalit alkoivat polonäsillä, ensin marssi morfar ja moster Lissi, Vallden ja mormor y.m. vanhemmat. Sitten tulivat valssit ja polkat, piirihypyt ja franseesit. Franseesit olivat erinomaisen pitkät ja hauskat, mutta olimme niiden loputtua niin uupuneet, että ei jalka tahtonut nousta. Viimeisen franseesin aikaan survaisi joku birongia, siitä putosi tant Alman vaasi lattialle ja särkyi, lasinen laitos romahti myös alas, mutta ei kokonaan särkynyt, pieni vahinko sille vaan tuli. Illemmalla tarjottiin jäätelöä ja kahdenlaista sylttiä, bålia ja teevettä. Leikimmekin vähin, mutta ne eivät oikein tahtoneet sujua, sillä olimme aivan lopen väsyneet. Herrat Lagus ja Gussef lauloivat glunttia ja me muut aplodeerasimme.  Vanhempia ihmisiä lähti muutamia aikaisemmin pois, toiset ja useammat vasta 3 aikaan. Olivat siis Itikassa kokonaista 12 tuntia. Kaikki olivat hyvin hienosti puetut. Silkissä ja valkeissa ja vaaleissa leningeissä, kaikki olivat koko tanssin ajan hansikkaissa.

 

Vieraiden mentyä odotimme kl 5:ttä, jolloin Pekka S läksi pois. Kyyditsimme häntä toiselle puolen salmen. muutamat rupesivat nukkumaan, mutta me, jotka kuuluimme talon väkeen valvoimme koko päivän ja koko yön. Tant Alma pääsi vasta sinne kl 8 aikaan, hänellä oli posti päivä eikä millään lailla päässyt ennemmin. Tänään tiistaina menivät morbrorin ja Hilda S. pois. Moster Lissi jäi tänne epämääräiseksi ajaksi.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Per Gustaf Collan

​

​

 

Nurkkalan Aatu: Muuan muistelma Itikasta                           

Iisalmen Sanomat 23.1.1964

 

1800-luvun lopulla omisti Peltosalmen Itikan tilan Collan- niminen upseeri, toisten tietojen mukaan aliupseeri ja kersantti. Hän tuntuu olleen monessa suhteessa hyvin omalaatuinen herra, jonka otteet herättivät huomiota ja joista puhuttiin paljon vielä jälkeenkin päin. Hän oli vanhahtava mies puhuen huonosti suomea. Kesäiseen aikaan oli hänellä ollut Itikan kartanon pihalla vanha suustaladattava ja tuohuksella sytytettävä kolmen tuuman kanuuna. Muistitieto kertoo, että kanuunan kyljessä oli ollut vieraskielinen teksti, jossa sanottiin: ” Viisi virstaa minä kannan, siellä tervetuliaiset annan. Naiset, lapset eivät naura, silloin kun minä laulan.”

 

Tämän kertoi v. 1942 73-vuotiaana kuollut isäni. Hän oli mennyt Collanille 16-vuotiaana Itikkaan kuskipojaksi ja hänellä oli monia muistoja Collanin ukosta. Niinpä tämä piti aina silmällä ukkosilmaa ja kun sellainen alkoi nousta Itikan talon päälle oli ukko ottanut ammustarpeensa ja ladannut kanuunansa sanoen:” Nyt ukkonen taas nousse jyrissee ja jyrisee minun taloni päälle ja poltta sen.” Sen jälkeen oli hän alkanut ampua kanuunalla vasten ukkospilviä. Isäni ei tiennyt kertoa, minkä verran ukon ampuminen auttoi ukkosta vastaan, mutta eipä vaan ukkonen jostakin syystä kulkenut Itikan kartanon yli.

 

Juhannusaattona teetti Collan suuren juhannuskokon ja kuljetutti miesvoimin kanuunansa kokon läheisyyteen. Kun sitten kokko poltettiin, ampuili ukko kanuunallaan juhlalaukauksia. Asiaan kuuluivat myös juhannuslaulut ja piirileikit.

 

Kerran juhannusaattona oli Collan käskenyt isäni luokseen ja antanut tämän tehtäväksi ladata kanuunan juhlapaukkua varten. ”Jussi laitta sinä sellainen hyvä paukku, että kuulevat Iisalmessakin” oli ukko sanonut ja tämä oli tehnyt käskyn mukaan. Hän kertoi iskeneensä kanuunaan tavallista enemmän ruutia ja tulpaksi tukinpiippuun kurikan kanssa märkiä sammalia. Siitä oli tullutkin sellainen juhlapaukku, että koko seutu oli tärähtänyt ja kanuuna hypännyt jalustaltaan monta metriä piippu päinvastaiseen suuntaan kääntyneenä. Ukko Collankin oli säikähtänyt ja sanonut isälleni:” Saakutin Jussi juu, juu, sinä yrittä tappa herrasi ja isäntäsi teme juhlapaukkulla ja särke minu kallis kanuuna, juu, juu Jussi.”

 

Mihin kallis kanuuna sitten mahtoikaan joutua Collanin kuollessa, sitä ei isäni tiennyt enkä ole siitä minäkään mitään tarinaa kuullut.

 

Veli Toimi Tervola: Lapsuusaikani muistelmia Itikasta     (9.11.1965)

 

Itikan maanviljelystila sijaitsee Poroveden rannalla Iisalmen kaupunkia vastapäätä lähinnä Itikansalmen alkuun saakka.  Lapsuusaikanani omisti tilan ja asui siellä ukkimme Petter Gustaf Collan (morfar) ja hänen rouvansa Laura Sofia (synt. Heinricius) (mormor) sekä heidän naimaton tyttärensä moster Augusta Aleksandra. Minä olen heidän nuorimman tyttärensä Hilma Elisabetin poika ja jouduin olemaan Itikassa v:na 1888-1890, ts. 6-8 vuotiaana. Myöhemmin sain tietää, että minut oli otettu vanhuksille seuraksi, kuuluin silloin olleen virkeä ja reipas lapsonen.

 

Morfar oli rakennuttanut asuinrakennuksen, se oli osittain kaksikerroksinen. Yläkerroksessa ei ollut uuneja, sillä se oli aiottu ainoastaan kesävieraitten käytettäväksi.  Valaistukseen käytettiin öljylamppuja ja syksyisin teurastusaikaan kotona valettuja talikynttilöitä. Erilleen oli rakennettu kaksi kookasta työtupaa ja niitten välissä olevat kamarit, joissa asui lampuodin perhe ja morfarin molemmat rengit. Pitkän jonon muodostivat talousrakennukset, joissa oli kaksi tallia, käymälät, kalustovajat ja päässä tavallaan eristettyinä vilja-aitat. Päärakennuksen edessä oli pitkä rivi korkeita lehtikuusia, joiden siemenet morfar oli tuonut palatessaan Turkin sodasta, mihin hän oli ottanut osaa aliupseerina.

 

Kun morfar oli jo vanha, ei hän katsonut voivansa viljellä koko tilaa vaan oli hän jo vuosia sitten suurimman osan siitä antanut vuokralle lampuodille, t.s. noin ¾ osaa viljelyksistä, jolloin hän itse viljeli jäännöstä. Lampuodilla oli karjaa yli 20 lypsävää, lampaita, sikoja sekä useita hevosia. Morfarilla oli omaksi tarpeeksi 7 lehmää sekä kaksi hevosta Tommi ja Perho, ja tietenkin tarpeellinen palveluskunta.

 

Kun nyt näin jälkeenpäin muistelen Itikan aikoja, niin täytyy todeta, että elämä siellä oli harvinaisen rauhallista. Tahdon seuraavassa mainita eräitä pieniä tapahtumia, mitkä ovat erikoisesti jääneet mieleeni.

 

Lähimmät naapurit, joitten kanssa oli vierailuyhteyttä olivat Lagusit Peltosalmella, Aminoffit Ahmonsaarella sekä apteekkari Ignatius kesällä Kolkkokallion huvilalla Ahmonsaaren pohjoisosassa. Kun morfar ja moster Augusta menivät vierailulle ottivat he toisinaan minutkin mukaan. Mormor ei liikkunut minnekään vaikean lonkkavaivansa takia, minkä hän oli aikoinaan saanut pahasti kaatuessaan. Eivät sen ajan lääkärit pystyneet vaivaa sen paremmin parantamaan. Pääasiallisesti hän istui rukkinsa ääressä lampaitten villaa kehräten. Kaikki sukulaiset halusivat mielellään hänen valmistettaan, sillä siihen aikaan käytettiin aina kotivillasukkia.

 

Vierailut mainittujen perheiden kanssa tapahtui molemmin puolin ainoastaan muutaman kerran vuodessa. Tarjoilu oli aivan yksinkertaista. Mutta Pietarinpäivää (kesäkuun 29 p:nä) vietettiin Itikassa aivan erikoisesti, morfar halusi niin. Silloin olivat mainitut perheet hyvin edustettuina ja Iisalmella asuvat sukulaiset olivat kaikki saapuneet. Tarjoilukin oli tavallisuudesta poikkeavaa. Moster Augusta oli kovasti työskennellyt leipomisien kanssa, joten kahvileipää oli sekä laatuun että paljouteen nähden runsaasti ja hyviä ne olivatkin. Naisväki jatkoi kahvinjuontia pitkälti suuressa salissa siksi kunnes ennen poislähtöä tarjottiin jäätelöä mansikkahillon kera. Vanhemmat herrat juotuaan naisten kera ensimmäisen kahvikupin siirtyivät kohta rakennuksen sisäänkäytävän edessä olevalle kuistille, minkä keskellä olevalle pöydälle oli katettu kaikki tarvikkeet totia varten. Siinä ilta kului hauskasti seurustellen. Illallista ei näissä vierailuissa milloinkaan tarjottu.

​

Juhannuksen viettoa varten rakennettiin ”kokkokalliolle” suuri kokko. Sinne saapui illansuussa paljon kansaa lähiympäristöstä. Morfar oli aikaisemmin hankkinut kaksi pientä tykkiä, noin 50-60 cm pitkiä. Niillä ammuttiin päivän kunniaksi useita kertoja. Kokkokalliolta oli laaja näköala, sieltä oli tavallisesti 8 eri kokkoa nähtävänä.

​

Useita kertoja kesässä kauniina iltoina saapui kaupungista 2-3 venekuntaa sukulaisia ja tuttavia kaupungin vastaiselle Itikan rannalle mukanaan paljon hyvää kahvin juontia varten. Ellei morfar ja moster olleet huomanneet laivueen saapumista tuli kohta joku heitä noutamaan. Siinä vietettiin leppoinen kesäilta.

​

Vuotta ennen minun tuloani Itikkaan oli morfar jostakin hankkinut pienen karhunpennun, mikä oli saanut nimekseen Nalle. Morfar oli halunnut nähdä meneekö ihmisten keskuudessa elävä karhunpenikka talveksi nukkumaan kuten vapaana olevat karhut. Nallesta oli tullut erikoisesti keittäjän lemmikki.  Nalle oli saanut erikoiset syöntiastiat sekä myöhemmin oman puuropadan, minkä se oli oppinut kantamaan takajaloillaan kulkien keittiön ovesta ulos, mikä oli ollut hauska näky. Kun Nalle aina myöhään syksyn tullessa ei näyttänyt nukkuvan oli seurauksena henkensä menettäminen.

​

Tavallisuuden mukaan oli Itikassakin vahtikoira, Tuttu nimeltään. Se oli harvinaisen iso, nähtävästi ns. karhukoira rotua, musta ja valkoinen kaularengas. Tuttu oli hyvin viisas ja tottelevainen. Morfarilla oli oman pienen keinutuolinsa lisäksi vielä kahdenhengen istuttava keinutuoli. Usein sattui, että morfae sanoi: Tuttu tule keinumaan osoittaen tuota kahdenhengen tuolia, jolloin Tuttu hyppäsi siihen, otti mukavan asennon ja sai yläruumistaan heiluttaen tuolin hyvin heilumaan. Kerran kysyi morfar minulta: tiedätkö Toimi, että Tuttu osaa nauraa, mihin minä tietenkin vastasin kieltävästi. Tule nyt katsomaan, niin näet.  Morfar otti Tutun pään polviensa väliin, nosti sitten Tutun ikenet sormillaan ylös, jolloin paljastui hyvä valkoinen hammasrivi. Katso nyt miten Tuttu nauraa.

​

Kun morfar oli ollut ulkona pitemmän aikaa, istuutui hän päivällisen jälkeen tuohon pieneen keinutuoliinsa, sytytti viereisellä pöydällä olevan öljylampun ja alkoi lukea lehtiä, ne olivat Hufvudstadsbladet ja Lördagen. Jos ulkona oleskelu vielä tuntui niin hän huusi viereiseen huoneeseen: "Augusta laga åt mej en todi." Kohta hän sai sellaisen, t.s. juomalasi melkein täynnä kuumaa vettä, kaksi aika suurta sokeripalasta ja ruokalusikallinen konjakkia, ja tästä nauttiminen kesti koko illan.

​

Morfar oli hyvä kaskujen kertoja, hänellä oli pieni kirja, missä monella sivulla oli kertomusten ja satujen ensimmäinen lause, mikä osoitti mistä kulloinkin oli kysymys. Kun morfar oli hyvällä tuulella, kehotti hän minua kutsumaan lampuodin lapset, niin hän kertoo joitakin satuja. Siinä me sitten istuimme ympyrässä jännittyneinä hänen keinutuolinsa ympärillä. Tuosta keinutuolista tuli minulle mielenkiintoinen muistoesine. Kun morfar ja moster Augusta muuttivat asumaan yhteen moster Alman kanssa Iisalmelle, joutui se heidän kuoltuaan moster Almalle; ja sitten taas hänen pesäänsä jaettaessa lunastin tuon tuolin itselleni ja on se nyt säilytettävänä sisarvainajani Liisan ja hänen miehensä kouluneuvos Pentti Suhosen Tervaniemi-huvilalla Karttulassa.

​

Talvella 1888 alkoi Tommi-ruunan terveys kovasti huonontua, mikä ei ollutkaan ihme, sillä ikää oli lähes 20 vuotta ja koko ajan Itikassa. Ennen jäitten lähtöä matkusti morfar Iisalmelle ostamaan Tommille uudet hevosenkengät. Kevään edistyttyä ja roudan sulettua kutsui morfar sepän kengittämään Tommin uusilla kengillä, sillä uskollisen palvelijan pitää pystyä hyvin ravaamaan autuaillakin mailla. Tämä morfarin toimenpide ja lausunto herätti naapurustossa paljon huomiota ja kunnioitusta ja vielä kun Tommi haudattiin sellaisenaan ilman että nahkaa olisi otettu tavallisuuden mukaisesti tarvittavaan käyttöön. Minulle ei annettu lupaa olla läsnä Tommin hautajaisissa, enkä saanut tietää minne hauta oli kaivettu.

 

Sittenkun me kesällä 1891 Maaningalta muutimme asumaan Kuopioon vietimme me koko perhe, paitsi isämme, joka oli toimessa, kesää Itikassa v:na 1892-1897. Keväästä 1896 alkoi mormor sairastella aina vuoteenomana kunnes hän sitten elokuun 14 p:nä kuoli. Moster Augusta lähetti molemmat rengit ilmoittamaan tästä Iisalmella oleville sukulaisille ja mikäli oli mahdollista tuotava moster Alma veneessään Itikkaan neuvottelemaan hautajaisista. Kun Iisalmella ei vielä silloin ollut ruumisarkkuliikettä eikä kirjapainoa, oli lähetettävä joku Kuopioon arkun ostoon ja hankkimaan hautajaiskutsukortit. Siinä oli kova pulma edessä kuka saada lähtemään. Moster Alma ei voinut lähteä virkansa takia, moster Augustan piti jäädä Itikkaan kaikkea järjestämään ja meidän äitimme hänen avukseen. Rissas-serkuista ei kumpikaan halunnut lähteä, samoin eivät myöskään veljeni Pekka ja Veikko eikä sisareni Hiljakaan. Jokainen kieltäytyi etteivät he pysty asiaa järjestämään. Moster Alma sanoi nyt on jäljellä ainoastaan Toimi, joka kyllä pystyy asiat hyvin hoitamaan. Ja niin minun oli kaikkein nuorimpana (14 vuotiaana) seuraavana aamuna höyrylaivalla ”Ilma” matkustettava Kuopioon tarpeelliset ohjeet mukanani. Laivan saavuttua Kuopioon kiiruhdin Savon-kirjapainokonttoriin, mikä silloin oli jo suljettu. Menin toimitukseen missä oli kesätoimittajana Pekka Brofelt Iisalmelta. Vai on Itikan mummo kuollut, vanhahan hän jo olikin, hän sanoi. Epäili voisinko saada vielä sinä päivänä kutsukortit. Hän kutsui faktorin ja selosti asian. Kortit kuorineen luvattiin klo 7 jälkeen ja niin sainkin ne. Täältä kiiruhdin ruumisarkkukauppaan, minkä omistaja onneksi asui samassa talossa. Kun siellä oli valmiina aivan yksinkertaisia mustia arkkuja, sovittiin että arkun kanteen reunaa pitkin laitetaan poimutettu musta kangas ja että arkku sitten ylihuomenna lähetetään laivalla Itikkaan, kuten sitten tapahtuikin. Saavuttuani takaisin ja selostettuani suorituksen morfar kiitti kovasti ja silitti päätäni. Mormorin ruumiin kuljetusta varten oli morfar vuokrannut Joh. Puustisen pienen laivan, minkä perässä oli lotja ruumista varten. Kaikki saattoväki oli laivassa, ainoastaan morfar ja minä olimme lotjassa arkun vahtina. En katsonut voivani jättää morfaria sinne yksin, mistä hän oli minulle hyvin kiitollinen. Laivalla mentiin sitten kaupungin ohi aina hautausmaan rantaan saakka.

 

Viimeisen kerran morfarin aikana olin Itikassa vähän ennen hänen ja moster Augustan muuttoa Iisalmelle. Itikka oli silloin myyty, ostaja Minna Canthin poika Jussi Canth. Hänen piti poliittisista syistä pikaisesti poistua joksikin aikaa pois maata, ja myi Itikan kaikessa kiireessä ollen sen omistajana ainoastaan aivan lyhyen ajan.

 

Morfar kuoli Iisalmella helmikuun 8 p:nä 1901 täytettyään edellisenä vuonna 90 vuotta. Meidän sukuhaaraa edusti hänen hautajaisissaan äitini, sisareni Elna ja minä. Myös naapurit laskivat kauniit seppeleet kiittäen hyvästä naapuruudesta. Sinne meni suuresti kunnioitettu ” Itikan herra”.

 

 

Per Gustaf Collan 1810 – 1901

 

Erik Samuel Collanin ja vaimonsa Katarina Sofian os. Lind neljäs lapsi Per Gustaf syntyi Rantasalmella 4.10.1810. Lapsuutensa hän vietti aluksi Leppävirran Varkaudessa, minne perhe muutti samana vuonna. Vaikeudet olivat suuret, sillä isää kohdannut onnettomuus hänen menettäessään  viljavaraston hoitajan toimen Collan suvun vaiheita I-niteessä kuvatulla tavalla, aiheutti suoranaista puutetta. Sukulaiset auttoivat jopa niin, että isän veli Iisalmen rovasti Pehr Johan Collan osti 10 vuotta myöhemmin Rantasalmen Ritalahdesta pienen maatilan, missä perhe saattoi edelleen köyhissä oloissa jotenkuten turvata toimeentulonsa.

 

Kun varoja lasten kouluttamiseen ei ollut, otti rovasti Collan ainakin vanhimmat pojat Iisalmelle kotiopettajan koulutettaviksi. Iisalmen pappilaa koskevissa muistelmissa mainitaan ainakin vanhin veli Clas Erik mutta myös Per Gustaf miltei kuin perheenjäseninä. Viimemainittu sairasti Iisalmella m.m. v. 1835 ankaran taudin ja molemmat istuttivat yhdessä kaksi ruusupensasta ruustinna Elisabethin haudalle hänen samana vuonna kuoltuaan.

 

Per Gustaf oli kuitenkin jo tätä ennen kokenut ”elämänsä seikkailun” osallistuessaan Puolan sotaretkeen siellä syntyneen kapinan johdosta. Hänet oli otettu Henkikaartin suomalaiseen tarkka-ampujapataljoonan 1 komppaniaan 1.4.1831 alikersanttina ja saanut pyynnöstä eron tästä palveluksesta 18.11.1832. Iisalmen pappilaa koskevissa muistelmissa mainitaan häneltä saapunut kirje Oranienbaumista (Lomonosov), jossa kerrotaan komppanian marssista Mitauta (Jelgava)  kohti. Se on nykyistä Latviaa.

 

Tiedot siitä, missä ja mitä Per Gustaf vv. 1833-1838 teki puuttuvat. 8.8.1838 hän esiintyy yllättäen maatilan ostajana. Nimituomari Gabriel Heinriciuksen perikunta möi mm. puolet Väisälä-nimisestä n:o 5 ja Itikan eli Itikkaniemen (ennen nimeltään Göstilä) talon n:o 3 Ulmalan kylästä 9 000 ruplan (Banco Assignationer= 7 500 riikintaaleria) hinnasta kersantti Petter (Pehr) Gustaf Collanille, joka sai toisen lainhuudon näihin 10.4.1839. Yksi myyjäperikunnan jäsenistä oli Laura Sofia Heinricius, josta 20.4.1840 tuli Pehrin puoliso ja samalla entisen kotitilansa emäntä. Tuon Väisälän talon Per Gustaf ja Laura Heinricius möivät 17.5.1841 1428 hopearuplan 57 ja 1/7 kopeekan hinnasta kihlakunnantuomari Adolph Ahngerille.

 

Collanin toimesta rakennettiin tilalle uusi asuinrakennus ”herraskartano”, joka vieläkin 2020-luvulla on olemassa. Kartanon mallina käytettiin puolalaista herraskartanoa, joihin Collan oli tutustunut sotaretkellään. Paikallisen tarinan mukaan Collan toi talon piirustukset ja lehtikuusten siemenet repussaan sotaretkeltään. Talo tehtiin puusta ja rapattiin valkoiseksi. Talossa oli Collanin aikana seuraavat huoneet: vierassali, josta avautui lasiovi nyt jo puretulle pienelle ulkoparvekkeelle Poroselälle päin, salin pohjoispuolella kaksi kamaria. Toista sanottiin fasterin kamariksi ja toista vieraskamariksi, salin eteläpuolella n.s. matsali, sen vierellä förmaki ja makuukamari, näiden eteläpuolella iso kyökki ja keittiön eteisen vierellä maitokamari. Saliin päästiin pihamaalta katetun vistin ja tampuurin kautta. Tampuurista veivät kiertoportaat vinnikerrokseen, jossa oli iso vinnisali ja joukko säiliöitä. Permannot olivat maalaamattomia ja seinillä sen ajan kuosiset tapetit.

​

Rakennuksen valmistuttua laitettiin talon pohjois- ja länsisivustoille ”trädgårdi”, johon istutettiin ensimmäiset iisalmelaiset omenapuut. Koko pihamaa ympäröitiin silloin vielä paikkakunnalla vielä harvinaisilla lehtikuusilla. Itikansalmen rantaan laitettiin kartanosta istutuskoivujen reunustama ajotie. Kauempana asuinkartanosta olivat ulkosuojat.

​

Asuinkartanon ulkoseiniä kattava rappaus purettiin sittemmin ja rakennus laudoitettiin sekä maalattiin. Laudoitettaessa poistettiin parveke.

​

Perheen lapsista ensimmäinen on merkitty syntyneeksi Ulmalassa 23.5.1841, seuraavat neljä Nilsiän Atrakoskella ja kuudes Hilma Elisabet Iisalmella. Ainakin jo vuodesta 1843 Pehr Collan toimi sahan kirjanpitäjänä  ensin Atrakosken sahalla vuoteen 1859 ja sitten Nilsiän Juankosken tehtaan sahalla. Näyttäisi siltä, että Itikan tila tänä aikana olisi ollut toisissa käsissä sekä vuokralla. Kun ehtoolliskäynnit Juankoskella jatkuivat ainakin vuosina 1858-60, uusi sahanhoitaja tuli Tohmajärveltä 15.4.1861 ja viimeinen merkintä kirjanpitoraporteissa, missä hänen nimensä esiintyy on tehty toukokuussa 1866, näyttäisi lopullinen siirtyminen maanviljelijäksi Itikkaan tapahtuneen vasta näin myöhään Perin ollessa jo 56-vuotias.

​

Muutama kirje Perin vanhuudenpäiviltä 1883, 1892 ja 1893 on säilynyt. Niissä on mm. tietoja sairaudesta ja huonosta satovuodesta vuonna 1892. 40 vuoteen ei viljaa oltu aikaisemmin Itikan tilalle ostettu. Vuoden 1893 kirjeessä kerrotaan mm. päärakennuksen vuoraamisesta laudoilla sekä verkkokalastuksesta, joka on tuottanut kuhaa, haukia ja siikaa.

​

Itikan myöhempi emäntä Elli Sarvela kertoi Savon Sanomille 1960-luvulla, että paikan uuden konepajan kiireiden tieltä kartanon kummituskin on karannut. Kuten ainakin kunnon kartanoon, kuuluu myös Itikan tilan kuvaan oma kummitus - n. musta akka, vaikkei Sarveloiden väestä ole kukaan sitä nähnyt. Eräs Mankinmäen torppareista kertoi nähneensä akan täysin mustiin puettuna, miehen pyytäessä vieraalta juomista oli akka haihtunut kuin tuhka tuuleen. Eräs talon vieraista oli myös kerran luullut kuulleensa kummituksen äänen ja tullut ruukun sirpaleiden säestämänä yläkerrasta alas. Sillä kertaa oli kuitenkin kyseessä vain sonnin mylvintä.

​

2020-luvun alussa Itikan isäntänä toimii Antti Sarvela.