SUKUTARINOITA

Timo Linkola 30.9.2013

​

Mikkelin Rantakylä ja Kangasniemen Suurola Collan-Kollanus suvun kantaisien kotipaikat

​

​

​

​

​

​

​

​

​

​

Rantakylän kartano Mikkelissä 2013

​

Ruotsin suurvaltakauden sotien seurauksena oli raskaan verorasituksen ja sotaväenottojen lisäksi aatelin vallan vahvistuminen. Hallitsijoiden oli palkittava etupäässä aatelista syntyperää olevien sotapäälliköiden ja virkamiesten palvelukset läänittämällä heille tiettyjen talojen kruununverot. Tämä järjestelmä ulotettiin Savoonkin, jossa 1600-luvulle saakka oli ollut vain ani harvoja aatelin läänitysalueita. 1664 63 % Mikkelin pitäjän taloista oli läänitettyjä rälssitaloja.

 

V. 1606 kuningas Kaarle IX läänitti Visulahden pitäjän koko Vuolingon neljänneskunnan verot venäjän kielen tulkille Fredrik Tatzille. Tämän kuoltua kuningas Kustaa II Adolf, joka toimi Ruotsin Ruotsin kuninkaana 1611-32 ja taisteli joukkoineen mm. Tanskaa, Venäjää, Puolaa ja Saksaa vastaan ja kaatui kolmikymmenvuotisessa sodassa Saksassa Lutzenin taistelussa, läänitti sotaleirissä Pihkovan edustalla 5.10.1615 päivätyllä kirjeellä Vuolingon verot "miehuulliselle Magnus von der Pahlenille". Vv.1622-23 von der Pahlen ei nauttinut veroja Vuolingolta, mutta 5.9.1624 hän sai uuden läänityskirjeen. Hän oli Baltian maiden saksalaisia ylimyksiä, joka vasta v:sta 1610 oli ollut Ruotsin palveluksessa.

 

Von der Pahlenien suku on ilmeisesti peräisin Pohjois-Saksan Pomeraniasta ja sen ensimmäinen Baltian kotipaikka oli 1290 Turaidassa Liivinmaalla nykyisessä Latviassa. Pahlenit olivat Riian arkkipiispan vasalleja. Suku kunnostautui sekä Ruotsin että Venäjän palveluksessa saaden paroonien ja kreivien arvoja. Myös Viron Palmsen kartano kuului von der Pahleneille.

 

Visulahden Vuolingon neljänneskunta oli ns. Norrköpingin rälssiä, joka siirtyi perintönä alkuperäisen rälssimiehen miespuolisille jälkeläisille. Magnus von der Pahlenin kuoltua hänen poikansa, maaneuvos Gustaf ja majuri Richard von der Pahlenin jakoivat v. 1649 keskenään isänsä rälssin. Rälssin Kangasniemen puoleisessa osassa sijaitsi läänityskauden alkupuolella Suurolan säteri (aatelismiehen kartano, joka nautti täydellistä vapautusta maaveroista). Siihen laskettiin kuuluviksi myös Mannilan talot, joten säteri käsitti kuusi tilaa. Säterin päätalossa, myöhemmässä sotilasvirkatalossa, asui ainakin ajoittain von der Pahlenin "aatelisvouti". Vuosisadan loppupuoliskolla Suurolaa ei enää mainita säterinä, vaan se kulkee Suurolan kartanon nimellä. Säterin arvo siirtyi 1664 Mikkelin (Visulahden) pitäjässä sijaitseville Liukkolan ja Kerolan (myöhemmin nimeltään Rantakylä) kartanoille, joista edellinen oli Gustaf, jälkimmäinen Richard von der Pahlenin (sittemmin hänen poikansa Reinhold Wilhelm von der Pahlenin)"läänin" keskus. Von der Pahlenin veljekset, kuten isänsäkin, hoidattivat tiluksiaan vierailla, eivätkä tarvinneet täällä asuinpaikkaa. "Kaiken kaikkiaan kuului van der Pahlenien lääniin Kangasniemen puolella alun toista sataa tilaa. Luku vaihteli hiukan eri vuosina." V. 1680 kuului Rantakylän rälssiin 46 tilaa (1660-luvulla 50 taloa) ja Liukkolan Gustaf v.d. Pahlenin rälssiin 64 tilaa (s.125). Jälkimmäisessä olivat mukana 2 tilaa Suurolasta...". Kaarle XI sai 1682 säädyt hyväksymään päätöksen lähes kaikkien lahjoitettujen verojen palauttamisesta kruunulle. Tämän ns. ison reduktion johdosta peruutettiin Liukkolan rälssi 1690 ja Kerolan (Rantakylän) rälssi vasta 1694"(s.128).

 

Ensimmäinen merkintä Klaus Sigfridinpojasta (Clas Sigfridsson) Savossa on Ilmoniemen mukaan löytynyt Mikkelin pitäjän (Visulahden) jousiveroluettelosta vuodelta 1638, jolloin hän oli Magnus von der Pahlenin palveluksessa Rantakylässä. Hänet mainitaan tällöin skrivare/kirjuri-tittelillä. Visulahden ja Pellosniemen käräjäkirjassa 1639 on toiseksi vanhin merkintä. Arvi Ilmoniemi mainitsee hänen tällöin viljelleen tilaa Rantakylässä, jossa hän oli vielä 1654. Vuonna 1645 oli Visulahden käräjillä esillä asia, josta kävi selville, että Klaus Sigfridinpoika omisti Höralanmaa-nimisen tilan.

 

Jousiveroluettelo oli 1500-luvulla maakirjaan sisältyvä kymmennysluettelo, johon kirjattiin veroparseleiden ohella jousiluku. Jousivero tarkoitti periaatteessa veroa, joka koski jokaista 15 vuotta täyttänyttä miestä eli jokaista, jolla oli kylliksi voimia jännittää jalkajousi. Savon jousiveroluettelot eivät kuitenkaan heijastele todellista tilannetta, vaan veron piirissä näyttävät olleen maakirjojen isäntämiehet, joiden pojat ja sukulaismiehet yleensä loistavat luetteloista poissaolollaan. Ehkä heidät muun tilapäistyövoiman tavoin luettiin tilaisuuden tullen rengeiksi, jotka eivät maksaneet jousiveroa.

 

Impolan mukaan Klaus Sigfridinpoika -nimiminen henkilö mainitaan vuoden 1638 myllytulliluettelossa (Qwarntulls Längd aff St. Michels Sochn, KA 8556: 421-424, 431) kihlakunnankirjurina (häradsskrivare) Rantakylässä Visulahden (Mikkelin) pitäjässä. Hän olisi siis tullut Karkusta/Mouhijärveltä suoraan Suur-Savon kihlakunnan kirjurin virkaan. Tämä oli kouluja käyneelle Klaus Sigfridinpojalle mahdollinen ja varsin korkea valtiollinen virka. Impola arvelee, että Klaus Sigfridinpoika olisi tullut Savoon aluksi kihlakunnan kirjuriksi ja vasta jonkin aikaa tässä tehtävässä toimittuaan siirtynyt von der Pahlenin rälssivoudiksi. Varsinainen myllytulli lopetettiin 1634, jolloin Savossa alettiin pitää vuosittaista henkikirjaa/manttaaliluetteloa (man-tal-luettelo) ihmisistä, jotka maksoivat henkirahaa itsestään tai alustalaisistaan. Manttaaliluettelon pito kuului alkuun kruununvoudille. Nämä vanhimmat eteläsavolaisia kaskitalonpoikia sisältävät asiakirjat sisältyvät Kansallisarkiston voudin ja läänintileihin. Luterilaisen kirkon kirkonkirjat alkavat vasta 1600-luvun lopulta.

 

Mikkelin pitäjän historian mukaan Savossa kruunun maavoutijärjestelmä lakkautettiin 1634, koko maassa siirryttiin lääninhallintoon ja voutikunnat saivat perinteisen nimen kihlakunta. 1635-1721 Visulahti kuului Viipurin ja Savonlinnan lääniin, jonka keskus oli Viipurissa. Tätä ennen Suur-Savossa (Visulahti, Pellosniemi, Juva) oli ollut yksi maavouti ja tällä yksi kirjuri ja kolme alikirjuria. Maavoudin alaisen kruununpalvelijan, kirjurin, päätehtävänä oli veronmaksua koskevien tilien ja palkanmaksussa ja muonituksessa tarvittavien luettelojen laatiminen. Valtion verojen kannon suorittivat neljänneskunnissa toimivat verokunta- eli boolimiehet ja heidän apunaan toimivat kymmeneskunnissa toimivat kymmenkuntamiehet. Suur-Savon kihlakunnanvoutina oli vuonna 1638 Olli Puttonen ja 1639-42 Hans Blomgård. Läänitetyllä alueilla kuten von der Pahleneiden Visulahden Vuolingon neljänneksessä verojen keruun järjestäminen von der Pahleneille ilmeisesti kuului voudin tehtäviin ja siten Klaus Sigfridinpojalle hänen voutiaikanaan. Pitäjän historian mukaan (s. 175) vuonna 1645 Magnus von der Pahlen teki rälssinsä talonpoikien kanssa verosopimuksen sen jälkeen kun nämä olivat valittaneet verojen säännöttömyydestä ja pyytäneet, että "heidän sekä pysyvät että tilapäiset veronsa määrättäisiin kiinteän säännön mukaan, koska he itse eivät tienneet loppua eikä alkua veroilleen ja maksuilleen, eritoten ylimääräisille parseleille", mutta sopimus oli epäedullisempi ja vuotuiset verot sen mukaan lähes 15 % korkeammat kuin läheisen Brahen läänityksen talonpojilla. Lisäksi Pahlenin talonpoikien rasitukseen kuului kartanon rakennuksista huolehtiminen.

 

Käsitellessään mm. 1640-luvun rajariitoja käräjillä Manninen kertoo Kangasniemen historiassa oikeuden määräämistä rajojen katsastuslautakunnista joissa "oli tavallisesti 8-10 jäsentä, joista muutama jouduttiin kutsumaan melko kaukaakin, arvattavasti sen vuoksi, että saman kylän miehistä monet olivat esteellisiä. Usein oli mukana, kaiketi "virkansa puolesta" ja isäntänsä etujen valvojana, von der Pahlenin "aatelisvouti" Klaus Sigfridinpoika"(s.118). Tuohon aikaan elettiin sarkajaon kiinteistöjärjestelmässä, tilojen rajoista ei ollut karttoja, rajojen määrittely oli varsin epämääräistä, pääosa viljelystä oli kaskiviljelyä ja käräjillä rajariidat olivat hyvin tavanomaisia.

 

Suur-Savon tuomiokirjassa sekä myös Pellosniemen käräjäkirjassa on mainittu eräitä Klaus Sigfridinpojan selvitys- ja syynimiestehtäviä. Esim. Pellosniemen käräjillä 28.7. 1651 oli saapuvilla welförstondigh Klaus Sigfridinpoika, istuen nimismies Lars Röösin sijaisena. Mikkelin pitäjän historian (s. 94, 99) mukaan Pellosniemen nimismiehenä oli 1650-luvulla Jakob Nebb ja käräjien lainlukijana eli tuomarina toimi Knut Knutinpoika Bock. Hieman myöhemmin 1658-1666 tuomarin sijaisena toimi Lorentz Sigvarsson Röös, joka hoiti lainlukijan tehtäviä maanmittarin, Savon alisen kihlakunnan voudin ja Savonlinnan pormestarin virkojensa ohella. Suur-Savon tuomiokirjoista pääosa on hävinnyt, mutta jäljellä ovat mm. vuosien 1639-51, 1653 ja 1656-57 tuomiokirjat. Niitä tutkimalla saattaa vielä olla mahdollista löytää lisätietoja Klaus Sigfridinpojan toiminnasta. Olisi erittäin mielenkiintoista löytää jostakin asiakirjasta tieto hänen vaimonsa nimestä Savossa. Varkauden seudun sukututkijat ry käy paraikaa (2013) läpi Savon tuomiokirjoja ja laatii niisssä esiintyvien henkilöiden atk-pohjaista nimihakemistoa.

Mikkelin pitäjän historian mukaan (s.174) pitäjän läänityksissä mm. Pahlenin läänityksessä pidettiin silloin tällöin epävirallisia "rälssikäräjiä", jotka oli tarkoitettu talonpoikien keskinäisten riitojen ratkaisemiseksi ja joihin läänityksenhaltija hankki tuomarin. Magnus von der Pahlenin läänityskäräjiä pidettiin Mikkelin Moisiossa ainakin vuosina 1643 ja 1645. Läsnä olivat mm. eversti Gerhard Löwe, vouti Klaus Sigfridinpoika ja Visulahden käräjien lautamiehiä.

 

V. 1651 on Visulahden manttaaliluettelossa seuraava merkintä: Aatelisen ja korkeasyntyisen Magnus von der Pahlenin rälssi Visulahden ja Mikkelin kirkkopitäjässä:

Rantakylä/ Klaus Sigfridinpoika, maavouti 1, vaimo 1, sisar 1. Arvi Ilmoniemi käyttää tästä voudista nimitystä lampuotivouti. Se tarkoittanee, että voudilla olisi ollut viljeltävänään vuokramaata. Ilmoniemen mukaan vuonna 1651 manttaaliluettelossa olisi merkintä myös voudin pojasta.

 

Klaus Sigfridinpoika kuoli ennen vuotta 1659, koska hänen vaimonsa v. 1659 asui leskenä Kangasniemen Salmenkylässä luonaan Henrik-poika ja vävy. Pellosniemen käräjillä mainitaan lisäksi 28.11.1656 Magnus von der Pahlenin voutina Christopher Rodert, joka viittaisi siihen, että Klaus Sigfridinpoika ei enää tällöin tätä tointa harjoittanut (tai, että vouteja olisi ollut kaksi).

 

Klaus Sigfridinpojalla oli perhettä vaimo, kaksi poikaa ja tytär. Kuten edellä todettiin, hänen taloudessaan eli ainakin 1651 myös sisar. Pojat olivat Collan-Kollanus-suvun päähaarojen kantaisät Henrik Classon (Collanus) ja Claudius Classon Collanus. Tyttären nimi ei ole tiedossa, mutta tyttären mies oli herra Pentti (/Bengt).

 

"Suurolan kylä Kangasniemellä (s.453) oli, aikaisemmin yhtenä kylänä Mannilan kanssa. Suuroset saivat siellä jalansijaa 1500-luvun lopussa. Kylänä Suurola esiintyy 1643. Mannilan tiloja lukuunottamatta siinä oli kaksi tilaa, joiden rakennukset sijaitsivat Säynätjärventaipaleella. Toinen niistä oli erikoisasemassa pitäjän muihin tiloihin nähden, se kun oli ensin von der Pahlenin säterikartanona, sitten jonkin vuoden kirkkoherran virkatalon alaisena ja vihdoin sotilasvirkatalona (v:sta 1695)."

 

Henrik Classon (Collanus) mainitaan Kangasniemen Salmenkylässä (Kirkonkylässä, joka on Suurolan naapurikylä) sisarineen vuonna 1657. Vuonna 1659 on merkitty "Klaus Sigfridinpojan nainut poika Henrik vaimoineen ja herra Pentti vaimoineen. V. 1660 manttaaliluettelossa luetellaan Klaus Sigfridinpojan leski, hänen poikansa Henrik vaimoineen ja vävynsä herra Pentti vaimoineen. Klaus Sigfridinpojan vanhempi poika Henrik Classon (Collanus) viljeli noin vuodesta 1659 alkaen osaa von der Pahlenin rälssitilan Suurolan alaisista maista Kangasniemellä ja hänet tavataan siellä vielä v. 1669 manttaaliluettelossa, mutta ei enää esim. 1677. Vuoden 1664 tietojen mukaan Henrik Classon (Collanuksen) omistuksessa oli 2 ½ veromarkan verotila Suurolan kylässä nimeltään Säynäjärven taival.

 

Kangasniemen historiateoksen sivulla 127 on esimerkkinä aukeama vuoden 1660 maakirjasta. Se sattuu alkamaan Suurolan kylästä ja ensimmäisenä tuon kylän kohdalla mainitaan Hendrick Classon. Hänen hallitsemiinsa maihin liittyen on maakirjassa runsaasti numerotietoa. Kangasniemen historian sivulla 412 todetaan seuraavaa: "Kangasniemen seurakunnan perustamisaikoihin maat olivat yleensä talonpoikaisten maanviljelijöiden hallussa. Poikkeuksena olivat vain papiston virkatalot, Suurolan "kartano", jossa asui muuan Henrik Klaunpoika, mahdollisesti "aatelisvoudin" poika."

 

Savon historian (osa II, s.488) mukaan Kangasniemellä kirkonisäntänä oli 1660-85 Lauri Hokkanen aluksi yhdessä Henrik Klaunpojan kanssa. Kirkonisäntä oli mieluummin kirjoitus- ja laskutaitoinen mies, joka vastasi kirkonarkkuun kertyvistä rahoista ja niiden käytöstä. Tähän yhteyteen kuului lisäksi ehtoollisviinin hankinta. Kirkonarkussa oli useampi lukko, joiden avaimet olivat eri henkilöillä, ja arkun saivat avattua vain nämä kaikki yhdessä. Useimmiten kirkonisäntä oli kappalainen, mutta Kangasniemellä isännät olivat talonpoikia. Em. tieto viittaisi siihen, että Henrik Klaunpoika oli varsin arvostettu ja kirjoitus- ja laskutaitoinen.

 

Henrik Klasson muutti jostakin syystä pois Kangasniemeltä Pieksämäelle ja hänet mainitaan Pieksämäen manttaaliluettelossa 1677 asuen kirkonkylässä. 21.1.1688 hänet mainitaan kirkkoherran veljenä Henrik Classon Collanuksena. Hänen poikansa kastettiin Christer Henrikinpoika Collanus nimellä 19.5.1676.

 

Klaus Sigfridinpojan nuorempi poika Claudius Collanus oli pappina Viipurissa 1667, 1669 ja helmikuussa 1673 koulun kollegana ja kotiopettajana. Ennen huhtikuuta 1673 hän muutti Pieksämäelle toiseksi kappalaiseksi. Hänen omistuksessaan oli 1682 Pieksämäen kirkonkylässä 2 veromarkan eli puolen manttaalin tila. Claudius Collanus nimitettiin 1680 Pieksämäen kirkkoherraksi. Hän kuoli 1692 noin seitsemän lapsen isänä. Savon Historian mukaan hän olisi ollut edellisen kirkkoherran Simon Christierni Tervoniuksen vävy. Tämä tieto on uutta verrattuna Collan suvun vaiheita-monisteen arvailuihin Claudius Collanuksen vaimosta.

 

Edellä mainittujen tietojen mukaan siis Magnus von der Pahlenin rälssin alkuperäisin talo oli Kangasniemen Suurolassa. Kangasniemen historiassa ei mainita hänen asuneen Suurolassa. On myös kyseenalaista missä määrin hän asui ja kävi Rantakylässä. Hänen asioitaan ja veronkantoa rälssin alueella varten tarvittiin vouti. Magnus van der Pahlenin rälssin aktiivisempi hoito ja verojen keruu lienee alkanut noin 1624. Klaus Sigfridinpoika ilmestyy rälssin kirjurina ensi kerran lähteiden mukaan 1638. Varsin pian hänestä aletaan käyttää nimikettä rälssin aatelisvouti. Mistä hän tulee? Kirjurin on osattava lukea ja kirjoittaa ruotsiksi. Ehkä olisi hyvä myös osata suomea. Kielitaito ja Visulahden paikkakunnan talonpoikien oma nimistö osoittaa, että Klaus Sigfridinpoika ei ole paikkakuntalainen. Aatelisvoudin titteli ei tarkoita, että vouti olisi aatelinen vaan, että hän hoitaa voutina tehtäväänsä aatelisen rälssin alueella. Hänen nimeään ei esiinny Ruotsin valtion vouteja Suomessa koskevissa luetteloissa. Teoriassa hän on saattanut siirtyä Rantakylään muualta Suomesta, Ruotsista tai ehkä jopa Baltiasta.

 

Klaus Sigfridinpoika-niminen henkilö oli 1631-34 Karkun Kiikoisten kylän Yli-Kiikosen talon isäntänä. Talo oli autiona 1629 ja 1631 Klaus Sigfridinpoika sai sen isännöitäväkseen 7:llä vapaavuodella verotuksesta, mutta isäntä jätti talon autioksi jo 1634. Autio saattoi merkitä paitsi fyysisesti autiota taloa myös ainoastaan veronmaksukyvytöntä taloa. Ennen häntä talo oli Collinus-suvun jäsenten hallussa. 

 

Karkussa oli 1600-luvulla toisistaan erilliset Collinus ja Kollanius (Collanius, Collanus) suvut. Kollanius-nimi liittyy Karkun Kollasen ratsutilaan. Karkkulaisten Collinus tai Collanius sukujen ja savolaisen Collan-Kollanus-suvun yhteydestä ei ole varmaa näyttöä, mutta Klaus Sigfridinpojan perheen kautta se on hyvinkin mahdollista. Karkun Klaus Sigfridinpoika ei itse isänsä Sigfrid Luckin kautta kuulunut näihin sukuihin, mutta hänen vaimonsa tai äitinsä taustat saattavat liittyä jompaan kumpaan sukuun. Ajallisesti sopii se mahdollisuus, että Rantakylän kirjuri Klaus Sigfridinpoika 1638 olisi ollut Karkussa isäntänä 1631-34.

 

Klaus Sigfridinpoika asui lähteiden mukaan Rantakylässä omalla lampuoti-tilallaan, vaikka rälssin päätila säteri olikin ainakin alkuun vielä Suurolassa. Mitä todennäköisimmin hän lienee virkansa puolesta joutunut asumaan niin Suurolassa kuin Rantakylässä. Kenties hänellä oli joku rooli Rantakylän rälssisäterin rakennusten rakentamisessa. Ehkäpä hän toimi yhteistyössä majuri Richard von der Pahlenin kanssa.

 

Hänen kuoltuaan rälssin alkuperäinen päätila Kangasniemen Suurolassa siirtyi hänen vanhemmalle pojalleen Henrikille kun rälssin uudet säterikartanot perustettiin Rantakylään ja Liuksialaan. Mikä oli sitten se muoto, millä Henrik Classon (Collanus) sai Suurolan kartanon viljeltäväkseen? Hänhän saattoi saada sen vain vuokralle, tai aluksi vuokralle. Edellä olevien lähteiden mukaan Henrik Classon olisi omistanut Suurolan. Se on toki mahdollista, mutta miksi hän sitten jätti pitäjän suurimman talon? Olisiko hänellä ollut velkaa tai veroja, jota hän ehkä ei pystynyt maksamaan? Toki hänellä saattoi olla muitakin syitä.

 

Edellä käsitellyt Kangasniemen Suurolan ja Mikkelin (Visulahden) Rantakylän säterien rakennusten sijainnista 1600-luvulla ei ilmeisesti ole karttoja tallella. Kangasniemen Suurolan nykyiset rakennukset lienevät hyvinkin vanhojen rakennusten paikkeilla. Rantakylän nykyisen kartanon päärakennus on rakennettu noin 1830-luvulla. Säterin päärakennusten entisestä sijainnista 1600-luvulla ei ole tietoa. Klaus Sigfridinpojan Höralanmaa-tilan sijainnista Rantakylässä ei ole tarkkaa tietoa. Lähteiden perusteella näyttää sille, että sekä Henrik että Claudius Collanus ovat syntyneet ja viettäneet lapsuutensa Rantakylässä. Ei kuitenkaan ole aivan mahdotonta, että toinen tai molemmat pojista olisivat syntyneet jo Satakunnassa.

 

Se, että nuorempi veli Claudius Collanus joutui opin tielle Viipuriin oli kai seurausta siitä, että hänelle ei voitu järjestää omaa maatilaa. Claudius oli vuokraisäntänsä Tuomas Henrikinpoika Tanin mukaan Viipurissa kuusi vuotta 1667-73 Tanin elätettävänä ja jokseenkin varaton. Myös Pieksämäellä kirkkoherrana hän oli suurissa taloudellisissa vaikeuksissa. Kuollessaan 1692 hänellä oli katovuosista johtuvia maksamattomia verorästejä.

 

Lisätietoja Henrik ja Claudius Collanuksesta on mm. Collan- suvun vaiheita monisteessa vuodelta 1966.

 

Arkistojen kätköissä lienee vielä sellaisia asiakirjoja, jotka kertovat lisää Collan-Kollanus suvun kantaisien vaiheista ja taustoista. Näin sukututkimukselle riittää haasteita niin 1600-luvun kuin 1900- ja 2000-luvun asioiden selvittelyssä.

Lähteet:

Collan suvun vaiheita

Antero Manninen: Kangasniemen historia I, 1953

Hannele Wirilander: Mikkelin pitäjän historia, 1982

Veijo Saloheimo: Savon historia II:2, 1990

Arvi Ilmoniemi: Pieksämäen Collanusten polveutumisesta ja nimestä

Heikki Impola: Karkun Collinus-suvun alkuperä ja ensimmäiset polvet + haastattelu 19.9.2013