Collan-Kollanukset 1918

Arkistojen kertomaa

Timo Linkola 22.9.2018

Collan-Kollanukset1918 (1)korj.jpg

Sisällissodan valkoisen armeijan ylipäällikkö lähimpine kenraaleineen. Oikealla päämajoitusmestari kenraalimajuri Hannes Ingnatius.

Kenraaliluutnantti Johannes (Hannes) Ferdinand Ignatius (1871 – 1941), Mannerheimin harmaa eminenssi

 

Hannes Ignatiuksen vanhemmat olivat suomenmielinen senaattori Karl Emil Ferdinand Ignatius (1837­1909) ja Amanda Kristina Bergman (1841­1921). Isä oli ollut mukana perustamassa Uusi Suometar­lehteä. Ignatius kävi Haminan kadettikoulun (1885-1892) ja valmistui kornetiksi 1892. Hän palveli tämä jälkeen Suomen Rakuunarykmentissä ja suoritti myös Venäjän Yleisesikunta­akatemian (1896-1899). Suomen Rakuunarykmentti lakkautettiin vuoden 1901 asevelvollisuuslailla.  Ignatius oli jo hieman aikaisemmin eronnut rykmentistä kieltäydyttyään vannomasta uutta venäläisen kaavan mukaista sotilasvalaa. Hän oli ehtinyt yletä aliratsumestariksi sotilasurallaan. Ignatius siirtyi nyt liikealalle toimien ensin Viipurin tupakkatehtaan isännöitsijänä 1902–1903 ja Teollisuuskonttorin johtajana Pietarissa 1903–1904 ja sitten viipurilaisen Vuolukivi Oy:n johtajana vuodesta 1904 alkaen. Samaan aikaan hän liittyi mukaan myös aktivistien salaiseen toimintaan ja neuvotteli muun muassa 1905 Tukholmassa japanilaisten kanssa aseiden salakuljetuksesta Suomeen. Hän solmi avioliiton 1907 Gurli Matilda Stenbergin kanssa. Ignatius hankki vuonna 1911 omistukseensa ja perheensä kodiksi Porvoon pitäjän Svartbäckin kylässä sijainneen Nybondaksen kartanon. Sen vieraskirjaan sisältyy paljon Suomen kulttuurihistoriaa, esim. Mannerheim vieraili siellä 20 kertaa.

 

Collan-Kollanukset1918 (2).jpg

Ensimmäisen maailmansodan aikana Ignatius johti epävirallista sotilaskomiteaa, joka siirtyi itsenäisyyden ajamisen kannalle vuonna 1917 ja valmisteli Suomelle omaa armeijaa ja maan vapauttamista venäläisjoukoista. Kesällä 1917 Ignatius oli Tukholmassa neuvottelemassa saksalaisten kanssa yhteistoimista Suomen valtaamiseksi, mutta asiasta ei sillä kertaa tullut mitään. Mannerheimin saavuttua Suomeen 1918 hän nimitti esikuntansa pääasiassa Ignatiuksen sotilaskomitean jäsenistä. Ignatius nimitettiin valkoisen armeijan esikunnassa   päämajoitusmestariksi. Hän johti kansalaissodassa Oulun valtauksen ja vastasi pitkälti operatiivisten asioiden esittelystä ylipäällikölle.  Ingnatius oli useiden Mannerheimin päiväkäskyjen ja puheiden taustakirjoittaja. Sodan kuluessa hänet ylennettiin kenraalimajuriksi.

 

Kansalaissodan jälkeen Ignatius toimi yleisesikunnan päällikkönä 1919, sotakoulujen tarkastajana 1919–1920 ja perusti uuden Kadettikoulun. Ignatius ei hyväksynyt Suomen poliittisessa elämässä tapahtuneita muutoksia kuten tasavallan voittoa ja Ståhlbergin valintaa presidentiksi ja erosi virastaan 1920. Ignatius toimi tämän jälkeen Mannerheimin lähipiirissä, oli aloitteen tekijä 1920 Sotahistoriallisen Seuran perustamisessa, Sotilasaikakauslehden päätoimittaja 1920–1926 ja johti kuusiosaisen Suomen vapaussota vuonna 1918 ­historiateossarjan kirjoittamista. Tässä teoksessa korostettiin Mannerheimin osuutta sodan kulkuun, kun taas jääkärit jäivät siinä sivuosaan. Useiden kollegoidensa mielestä häntä voi pitää suomalaisen sotatieteellisen tutkimuksen isänä. Kenraaliluutnantiksi 1928 ylennetty Ignatius otti osaa myös Lapuan liikkeen toimintaan ja Mäntsälän kapinaan pyrkien avaamaan tätä kautta Mannerheimille pääsyn Suomen johtoon. Talvisodan aikana tuolloin jo 68-vuotias kenraali toimi ulkomailta tulevien vapaaehtoisten vastaanottajana. Ks. Matti Lappalainen: Hannes Ingnatius, Mannerheimin harmaa eminenssi. WSOY 2005

 

Hannes Ingnatiuksen yhteys Collan-Kollanuksiin kulkee hänen vaimonsa Gurlin os. Stenberg kautta viiden sukupolven taakse.

.

Kaarle Juhani Mikael Collan

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Minna ja Kaarle Juhani Mikael (Mikko) Collan. Suomen kadettikoulun 1895-1902 käynyt agronomi K.J.M. Collan oli 1915-1917 komppanianpäällikkönä Pietarissa ja komensi viimeistä keisari Nikolai II:lle uskollista joukko-osastoa. Vuosina 1917-1918 hän toimi Turun ja Porin läänin kuvernöörinä/maaherrana ja sisällissodassa Satakunnan rintaman esikuntapäällikkönä. Hänet ylennettiin sodan jälkeen everstiksi. Vuosien 1917-1918 tapahtumista hänen osaltaan kerrotaan seuraavaa:

Collan-Kollanukset1918 (3).jpg
collan5a.png
Collan5b.png

Minna Collanin muistiinpanoja Turusta 1917

 

14 pnä marrask. klo 7 aamulla julistettiin lakko alkaneeksi. Se tapahtui siten, että ryssät ampuivat kolme laukausta kanuunasta. Mikko lähti ulos n. 20-14 min. vaille 10. Wähän sen jälkeen näimme joukon työläisiä ja sotilaita hätäisinä hyökkäävän portaita ylös täysissä aseissa. Samalla jo ryskytettiin keittiön ovea ja suuri sakki tunkeutui sisään kysyen kuvernööriä. Kun saivat kuulla, ettei ole kotona, eivät uskoneet, vaan huusivat "näyttäkää huoneet" ja samalla oli koko huoneusto täynnä miehiä. Puhuttelin sotamiestä. Ei tiennyt asioista mitään. Pistin kädessä yksi työmies.

Etsittiin ullakot ja kaikki komerot, lääninhallituksen kellarikin.

Kun mies toi avaimet puhutteli Mikko häntä. Noin klo 11 vietiin Mikko. Päivällä tultiin hakemaan ruokaa. Schrader pääsi M:n puheille. Illalla hakivat Mlle makuusäkin pienen tyynyn ja filtin.

 

Torstaina Schrader tuli ja kertoi, että m. on pantu yksityiseen koppiin. S. hankki minulle pääsyn Mn luo. Ei ollut kopissa, vaan yhdessä poliisimestarin kanssa. Mikko oli hyvin kiihdyksissä. Waaleaverinen kloppi oli hyvin röyhkeä häntä kohtaan. Poliisimestari oli rauhallisempi. Panivat kokoon jonkun kirjelmän. Kirjat kiellettiin. S. kävi monta kertaa.

 

Perjantaina luonamme kävi paljon ihmisiä, joten vasta ½4 pääsin Mikon luo. Tapasin Schraderin matkalla. Mikko oli rauhallinen. Kolme miestä oli sisällä kanssani. Edellisenä päivänä 4. Kävin poliisimestarin rouvan luona. Palasin sieltä nuoren Welanderin kanssa, joka kertoi matruusien ampumisesta kadulla. Illalla kadut valaistut.

 

Lauantaina tuli ruoka aamulla takaisin. Sanottiin, että ruokitaan sieltä. Alice sai ruuan perille. Mikko oli pyytänyt, etten tulisi tänään. Kävin vahtimestari Laineen luona. Auto oli viety perjantai aamuna. Mikko lähetti ruokaa hakemaan menin itse lakkokomiteaan. Puhuin ensin ruuasta ja sitten autosta kaikessa sovussa, kuitenkin sillä seurauksella, että minut ajettiin ulos. Sitten olivat antaneet hernekeittoa Mikolle.

 

Sunnuntai aamuna menin Edithin kanssa klo 9 lakkokomiteaan, jossa sain kuulla, että vastaanotto on klo 10-4. Saa viedä ruokaa, vaatteita, kirjallisuutta ja tupakkaa. Menin kotiin ja laitoin ruuat, vaatteet, kirjat, sikarit kuntoon ja läksin Hannan kanssa. Pääsin portilta suoraan Mikon luo. Oli vaan 1 mies sisällä. Myöhemmin tuli toinen sisään. Sieltä menin Alicen luo. Hän lupasi viedä päivällisen. Se vanhempi työmies toi kirjeen poliisimestarilta ja juttelimme hänen kanssaan. On tullut Tiedonantolehtiä.Tämänpäiväisessä puhutaan vankien vapauttamisesta.

Illalla klo 6 tuli U.A:n toimittaja Koskelainen kysymään asioita, haastattelemaan

 

Maanantaina klo 6 aamulla puhalsi kaasutehtaan pilli 10 min merkiksi lakon loppumisesta (päälleviivattuna) jatkamisesta. Wein taas ruokaa klo 10. Käsipuuhkakin tarkastettiin. Hyvin koppava mies oli sisällä komensi puhumaan pian, sillä aikaa on vaan 5 min. Lupa oli 15 min puhua. - Läksin heti pois. Miesrukat näyttivät hyvin väsyneiltä ja kiihtyneiltä. Illalla kävi Turun Sanomain Kiviranta meillä kuulemassa Mikosta.

 

Tiistaina 20 pnä. Yhä jatkuu lakkoa. Klo 10 menen taas ruokaa viemään. Sataa lumiräntää. Olin Mikon luona 15 min. M. oli taas vähän rauhallisempi. Ovat painineetkin keskenään mestarin kanssa. Wein kirjojakin. Kaikki tutkittiin tarkkaan. -Helsingin lehdet ilmestyvät jo, mutta täällä on lakko vaan. - Illalla klo 9 lakko loppui.

 

Perjantaina 23 pnä viimeiset vangit vapautettiin, paitsi Nikander ja Mikko. Kävimme Edithin kanssa sisällä.

 

Muistiinpanot päättyivät tähän.

Ernst Linder: "Kuudentoista vuoden takaa, katsaus toimintaani Suomen vapaussodassa"( nid.  343 s. Otava 1936)

Ernst. Linder syntyi Åminnen kartanossa Pohjan kunnassa, mutta hänen äitinsä Maria Lavonius meni vuonna 1872 toisiin naimisiin ruotsalaisen suurliikemiehen Oscar Ekmanin kanssa, jolloin perhe muutti asumaan Tukholmaan. Linder säilytti kuitenkin yhteyden myös synnyinmaahansa Suomeen ja oppi myöhemmin auttavan suomen kielen taidon. Mannerheimiin hän tutustui jo lapsena ja heidän ystävyytensä muodostui elinikäiseksi. Linder värväytyi 1887 vapaaehtoisena Ruotsin ratsastavaan henkikaartiin. Hän opiskeli Karlbergin sotakoulussa 1888–1889, Hannoverin sotilasratsastuskoulussa 1893–1895 ja Ruotsin sotakorkeakoulussa 1900–1902. 

Linder erosi Ruotsin armeijasta helmikuussa 1918 liittyäkseen vapaaehtoisena Suomen valkoiseen armeijaan ja sai eronsa yhteydessä everstin arvon. Hän oli merkittävin Suomen sisällissotaan vapaaehtoisina osallistuneista ruotsalaisista ja ylipäällikkö Mannerheimin tärkeä luottomies. Linder saapui Seinäjoelle 10. helmikuuta ja Mannerheim nimitti hänet Satakunnan Ryhmän komentajaksi. Satakunnassa Linder piti asemansa punaisten hyökkäyksiä vastaan ja osallistui Mannerheimin kanssa Tamperetta vastaan suunnatun suuren operaation suunnitteluun. Tampereen valtauksen yhteydessä Linderin ryhmä sai tehtäväkseen saartaa kaupungin lännestä. Varsinaisessa valtausoperaatiossa se ei kuitenkaan näytellyt keskeisintä osaa. Linder ylennettiin Suomen armeijassa kenraalimajuriksi Tampereen antautumispäivänä 6. huhtikuuta. Tampereen kukistumisen jälkeen Satakunnan Ryhmä eteni lounaaseen ja valtasi Porin 13. huhtikuuta.

 

Seuraavassa K.J.M Collaniin liittyviä otteita em. teoksesta

 

26.p. helmikuuta. 

Esikuntani alkoi olla valmis...

Esikuntapäällikkö: Turun ja Porin läänin vt maaherra K.J.Collan, joka pari päivää aikaisemmin oli suostunut ehdotuksestani vastaanottamaan tämän toimen…

Välistä sai kehoittaa Collania kieltämään kaikki yksityispuhelut päästäksemme perille… 

Maaherra Collan sai toisinaan esittää ankaria vaatimuksia elintarvehallitukselle Vaasaan saadakseen viljaa, lihaa ja voita pitäjien asukkaille. 

 

 1. p. maaliskuuta. 

Tänään piti Pomarkusssa tapahtua kaksi juhlallista toimitusta: joukkojen piti vannoa kirkossa sotilasvala, ja samanaikaisesti haudattaisiin kaatuneet. …Suunniteltuihin juhlallisuuksiin olin lähettänyt Collanin edustajanani, koska itse olin kiinni Laviaa vastaan tehtävän hyökkäyksen suunnittelutöissä…

 

 2.p. maaliskuuta. 

Lähin osa kylästä (Susikoski) miehitettiin, ja tällä välin saapui Kankaanpäästä seuraava puhelinilmoitus (johdot oli kuntoutettu etenemisemme yhteydessä):

”Vihollinen hyökkää Ikaalisiin etelästä…’usean’ sadan vahvuisena, lounaasta… noin kaksisataa miestä ja yksi konekivääri…Kauppala alkaa tulla saarretuksi. Klo 3 ip. lähetin avuksi kauhajokelaisia ja vähäkyröläisiä jääkäri Kumlinin johdolla Jämijärven tietä…

 Collan.”

 

3.p. maaliskuuta. 

Paluumatkalla (Lavialta) sain Collanilta Ikaalisten tilanteesta puhelinilmoituksia, jotka tuntuivat levottomuutta herättäviltä. Tultuamme Kankaanpäähän otin selvää edellisenä päivänä, poissa ollessani saapuneista tiedotuksista.

klo 12.15 ip. (2.p. maalisk.) ”Seinäjoen asemakomendantti ilmoittaa: Täältä lähtee välittömästi 460 kpl. Uudenkaupungin suojeluskuntalaisia Kauhajoelle, ja heidän käytettäväkseen olisi asetettava vähintään 200 hevosta matkaa varten Kauhajoelta Kankaanpäähän.” Collan oli ryhtynyt tästä johtuviin toimenpiteisiin. 

Klo 6 ip. majuri Malmbergilta esikuntapäällikkö Collanille:” Lähettäkää ensi tilassa 100 000 kiväärinpatruunaa Sampakosken kautta Lavialle. Sanotusta kirkonkylästä taistellaan vielä.”

(Uudenkaupungin osaston)  Ahvenanmaalla koetut rasitukset, häväistykset ja ponnistukset sekä suoritetun pitkän matkan vaivat olivat saaneet joukon epäjärjestykseen, katkeroittaneet ja väsyttäneet miehet. LIsäksi oli luonnollista, ettei Uudenkaupungin joukko ollut tyytyväinen joutuessaan ruotsalaisen upseerin komentoon.

Esikuntapäällikkö Collan sai tehtäväkseen järjestää komppaniat kuntoon, määrätä pataljoonan komentajan ja komppanianpäälliköt sekä ryhtyä toimenpiteisiin joukon varustamiseksi niillä aseilla, joita minun aikaisemmin piti heille toimittaa. 

 

6.p. maaliskuuta

(Ikaalisten) Tilanne oli myös epäselvä, kun puhelinyhteydet monesti katkesivat. Sitä varten oli 6. P:nä iltana lähettänyt esikuntapäällikkö Collanin, adjutantti Tornbergin kyyditsemänä, tämän nopealla juoksijalla, hakeutumaan syrjäteitä Ikaalisiin punaisten epävarmaksi tekemän alueen läpi. Ikaalisissa Collanin tuli ottaa lähempi selko tilanteesta ja järjestää komentosuhteet yleensä ja erikoisesti Turun pataljoonassa. 

 

7.p. maaliskuuta

Kirjeestä ylipäällikölle:

Esikuntapäällikön vaihto ei varmastikaan olisi edullista. Nykyinen maaherra Collan, on parhaiten perillä täkäläisistä oloista. Sen sijaan olisin kiitollinen, jos eversti Berg (entinen päämajan yleisesikunnan päällikkö, joka tarjottiin minulle esikuntapäälliköksi) voisi tulla tänne päiväksi, sillä minulla olisi paljon lisättävää yllä olevaan. Tilanne ei tänään salli matkustamistani…

 

9.p. maaliskuuta

Poissa ollessani oli esikuntapäällikkö Collan palannut vaaralliselta retkeltään Ikaalisiin. Vain onnellisen sattuman kautta hän oli päässyt vihollisen vartioverkoston läpi. Hän ilmoitti mm. nimittäneensä äskettäin Ikaalisiin saapuneen luutnantti von Gerichin sikäläisten joukkojen päälliköksi. Tähän saakka oli johtona toiminut Ikaalisten "esikunta”, tohtori (eläinlääk.) Klenberg ja nimismies Sparefvén, joilta, suurista ansioistaan huolimatta, puuttui sotilaskoulutus. …

 

10.p. maaliskuuta

Aikaisin aamulla läksin itse Ikaalisiin. Mukaani otin vain esikuntapäällikkö Collanin ja lähettini, korpraali Brunbäckin. Majuri Malmbergin oli auttamattomasti jäätävä Kankaanpäähän. 

— yhtäkkiä näimme edessämme tusinan verran aseistettuja, verraten hämäräperäisen näköisiä miehiä. Vaistomaisesti kouraisimme pistoolit käteemme siinä uskossa, että nämä olivat punaisia, mutta viime hetkessä huomasimme parilla miehellä kapean ja likaisen käsivarsinauhan, jota tuskin erotti heidän puvustaan. Collan huomautti miehille, että tuntomerkeistä annettuja määräyksiä on noudatettava. Tykki- ja kiväärituli alkoi nyt yhä selvemmin kuulua Ikaalisista. 

 

15.p. maaliskuuta

(Ikaalisten valloitus sujui tahmeasti) Vähän myöhemmin saatiin puhelinilmoitus, että (13.) patteri oli saapunut Honkajoelle, mutta ettei se voinut jatkaa kauemmas. Esikuntapäällikkö Collan sai silloin käskyn järjestää patterille vaihtohevoset sekä Honkajoelle että erääseen toiseen paikkaan, tämän jäljellä olevan 7 pnk:n matkan varrelle, ja käsky toimeenpantiinkin nopeasti.

 

 

21.p. maaliskuuta

Päällystön puute oli yleensä ollut tuntuva Satakunnan ryhmässä. Nyt se tuli erikoisen tuntuvaksi komppanianpäälliköihin nähden, sillä useat olivat haavoittuneet tai jostain muusta syystä tulleet palveluskyvyttömiksi. Ollessani edellisenä päivänä eräällä tarkastuskierroksella, oli Collan sähköteitse pyytänyt ylipäälliköltä kymmentä jääkäriä. Päivän kuluessa sähkötin Lindholmille Lavialle, että hän lähettäisi minulle jääkärejä, johon hän taas vastasi, ettei hän voi luovuttaa ainoatakaan. 

 

27.p. maaliskuuta

Suodenniemeltä Lindholm oli lähettänyt osaston Vesajärvelle (Suodenniemen ja Kyröskosken puolivälissä), jossa oli huomattava määrä, vaikkakin järjestymättömiä punaisia. Retkeen oli osallistunut Collanin hankkimia A- ja B- luokan asevelvollisia. 

 

30.p. maaliskuuta

Siuron komendantti, luutnantti Lindkvist, ilmoitti niin ollen, että Siurossa oli käytettävissä ja täysin kunnossa: yksi pumppuresiina 35 miestä varten, kolme käsiresiinaa 5 miestä sekä neljä rautatievaunua järjestettyinä hevosvetoa varten ja kolme hevosta kutakin vaunua varten; esikuntapäällikkö Collan ilmoitti myöhemmin, että koko rautatielinja Siuro - Villilä oli kunnossa kuljetuksia varten hevosten vetämillä rautatievaunuilla….

 

6.p. huhtikuuta

7 ajoissa aamulla ilmoitti majuri Pell puhelimitse, että Tampere oli antautunut.

Majuri Malmberg sai tehtäväkseen järjestää esikunnan lähdön ja seurata sen kanssa perässäni Tampereelle. Itse ratsastin etukäteen seurassani lähetti, joka niinkuin minäkin ratsasti hyvässä kunnossa olevalla hevosella ja joka juuri oli saapunut maitse Tukholmasta. Everstiluutnantti Collan seurasi perässäni reellä samoinkuin insinööri Grandell pienellä kasakkahevosella… 

Kuten sanottu, seisoi (panssari)juna eräällä pistoraiteella, mutta noin puoli metriä Porin raiteella, jota niin ollen myöskään ei voitu käyttää. Junan luona olivat jo esikuntapäällikkö Collan ja insinööri Grandell sekä insinööri Bonsdorff Nokialta, jotka saivat tehtäväkseen siirtää junaa sen verran, että rata tulisi vapaaksi ja järjestää sen uudelleen käyttökelpoiseksi sekä korjauttaa Siuron rautatiesillan liikennekelpoiseksi. 

 

Huhtikuun 15. p:nä klo 2:n ajoissa iltapäivällä läksin kahdella autolla Poriin, seurassani everstiluutnantti Collan, luutnantti Runeberg sekä kaksi konekivääriampujaa, joilla oli mukanaan madsenkiväärinsä. 

 

Iltapäivällä 16. p:nä pyysi esikuntapäällikkö Collan, että hän saisi miehittää 50 km etelämpänä olevan Rauman. Tähän tarkoitukseen hän tarvitsi yhden komppanian, joka jo oli siellä lähettyvillä, sekä molemmat autoni, luutnantti Hohenthalin ja molemmat madsenkiväärit sekä kuutisenkymmentä muuta kivääriä. Tehtävää ei kylläkään voitu pitää minään esikuntatyönä, mutta halusin mielelläni suoda mainiolle maaherralle tilaisuuden vallata takaisin uuden osan läänistään, ja sitä paitsi oli Rauma tärkeä satamakaupunki. Näin ollen hän saisi tehtävän suoritettavakseen. 

 

Huhtikuun 17. p:n aamuna ilmoitti Collan, että hän oli vallannut Rauman. Keskipäivällä hän saapui itse ja ilmoitti seuraavaa.

 

Hän oli saapunut Raumalle 16. p:nä klo 9,30 ip. tapaamatta sitä komppaniaa, jonka hänen piti saada käytettäväkseen. Kaupungissa oli pimeä. Ainoatakaan valoa ei näkynyt, eikä kaduilla ollut yhtään ihmistä. Aluksi ei avattu ainoatakaan ovea, jota hän kolkutti. Kaupunki näytti täysin kuolleelta. Lopulta hän pääsi erääseen taloon ja sai kuulla, että uusia väkivallantekoja odotettiin heidän taholtaan. Collan sai kuitenkin eräiden henkilöiden osoitteet, joitten oletettiin olevan halukkaita liittymään perustettavaan suojeluskuntaan. Nämä kokoontuivat eräälle ullakolle, ja heille opetettiin yön kuluessa lataamista, tähtäämistä, laukaisemista jne. Hän oli erikoisesti painostanut aseiden varovaista käyttöä, mikä sillä hetkellä oli hyvin tärkeää, jottei herätettäisi huomiota. Siitä huolimatta oli harjoitusten aikana ullakolla tapahtunut pari vahingonlaukausta. Vähän ennen päivänkoittoa hän oli antanut rikkoa rautatietä 1 km kaupungin ulkopuolella estääkseen påunaisten yllättävän väliintulon Kokemäeltä käsin. Auringon noustessa marssi 40 valkoista käsittävä osasto kaupungin katuja ja hieman myöhemmin saapui se komppania, jota edellisenä iltana ei oltu tavattu. Paikalla mahdollisesti olevat punaiset häipyivät nopeasti. Kaupunki oli käsissämme ja oli välttynyt tuhopoltolta ja hävitykseltä. Satamassa oli kymmenkunta purjealusta. Suuria varastoja öljyä, josta oli kova puute, korjattiin talteen. Sotasaaliina saatiin kaksi karkeakaliiperista tykkiä ammuksineen. 

 

Huhtikuun 20.p. Everstiluutnantti Collan, joka oli lähetetty silmällä pitäen joukkojen tulevia kuljetuksia Kangasalle, tutkimaan rautatien kuljetuskykyä, lähetti Porista ilmoituksen, josta ilmeni, että linjalla Tyrvää - Pori olivat punaiset polttaneet Kauvatsan, Kyttälän, Risteen, Kokemäen, Peipohjan ja Harjavallan asemat sekä räjäyttäneet neljä rautatiesiltaa, joista Pahakosken sillan korjaamisen laskettiin vaativan pitkähkön ajan….

 

Huhtikuun 28.p…..

Päämajan käskyn mukaan tuli esikuntapäällikköni matkustaa etukäteen Mikkeliin perehtyäkseen tilanteeseen. Everstiluutnantti Collan oli saanut virkavapautta ryhtyäkseen hoitamaan maaherrantehtäviään Turun ja Porin läänissä. Everstiluutnantti Malmberg johti kuljetuksia. Tämän takia pyysin saada itse matkustaa etukäteen, ja läksin aamupäivällä veturilla ja tavaravaunulla Mikkeliin, jossa illalla ilmoittauduin päämajassa, matkustettuani noin 400 km. (Viialasta Haapamäen ja Pieksämäen kautta Mikkeliin, suom.huom.)

Tapahtui Vaanin kartanossa 1918

Collan6a.png
Collan 6b.png

         Clas von Collan

Collan8.png

Clas Herman von Collan, Suomen pankin pääjohtaja 1907-1918. Hän oli sisällissodan ajan Tukholmassa ja sieltä käsin myötävaikutti valkoisen senaatin luottoihin ja esti kansanvaltuuskunnalta pääsyn pankin ulkomaisiin saataviin. Hän kieltäytyi jatkamasta Suomen pankin pääjohtajana 1918.

Clas Herman von Collan, Suomen pankin pääjohtaja 1907-1918. Hän oli sisällissodan ajan Tukholmassa ja sieltä käsin myötävaikutti valkoisen senaatin luottoihin ja esti kansanvaltuuskunnalta pääsyn pankin ulkomaisiin saataviin. Hän kieltäytyi jatkamasta Suomen pankin pääjohtajana 1918.

Collan7.png

Albert Collan

Albert Collan (Helsingin poliisilaitoksen kuva) liittyi 1904 kenraalikuvernööri Bobrikovin vastaiseen salaiseen ”aktiiviseen vastarintapuolueeseen.” Hän suunnitteli Bobrikovin murhaamista Tähtitorninmäen puistossa rakentamallaan pommilla. Hän harjoitteli pommin räjätystä Oulunkylässä ladossa, joka lensi ilmaan. Kun Eugen Schauman oli murhannut kenraalikuvernöörin Collan, kävi viemässä kukkia Schaumanin haudalle, jonka takia hänet ja Herman Gummerus vangittiin päivää ennen juhannusta ja vietiin tutkittaviksi Katajannokan lääninvankilaan ja muutaman viikon kuluttua yöllä kahden muun samoista puuhista epäillyn kanssa Pietariin Pietari Paavalin linnoituksen vankilaan, josta hän vapautui 9.10.1904.

 

Sisällissodan aikana Albert Collan oleskeli jonkun aikaa Kiukaisten Vaaniin kartanossa ja joutui siellä punakaartilaisten pidättämäksi. Eräänä päivänä hänet vietiin metsään ja oli vähällä tulla ammutuksi syytettynä ampumatarvikkeiden kuljettamisesta valkoisille. Asia kuitenkin selvisi, sillä kyseessä oli vain teurastetun sian kuljetus talon lihakellariin. Minna Collan kertoi Albertin tulleen eräänä päivänä metsätöistä reiällisessä takissa. Hän oli riisunut takkinsa oksanhaarukkaan ja tällöin oli muuan työmiehistä lyönyt kirveellä takkiin reiän, jonka Minna Collan sitten paikkasi.

 

Albertilla oli omakotitalo vuokramaalla Oulunkylässä. Helsingin valtauksen yhteydessä kävi niin, että kun hän lähestyi Vantaan joen siltaa, mennäkseen tervehtimään joen toisella puolella olevia saksalaisjoukkoja, hän ei kuullut tai ymmärtänyt saksalaisen vartiomiehen varoitushuutoa, joka tämän vuoksi ampui hänet erehdyksessä vihollisena 13.4.1918.

Albert Collan.jpg

Carl Julius Collanin ja perheen sotakokemuksia

Hovineuvos Karl Julius Collan oli Turun ja Porin läänin lääninrahastonhoitaja. Häneltä punaiset ottivat aseella uhaten lääninrahaston kassakaapin avaimet. Kaikki lääninhallituksen virkamiehet Turussa jättivät virkapaikkansa punaisen hallinnon ajaksi. Collanin palatessa huhtikuussa 1918 lääninhallitukseen oli kassasta kadonnut pääosa rahoista mm. venäläisen sotaväen palkkarahat. Hän ilmeisesti siirsi pääosan kassan varoista jo tammikuussa 1918 Suomen pankkiin.

collan9b.jpg
collan9.jpg
Collan9c.png
collan9f.jpg
Collan9g.jpg
Collan9h.jpg

        Ilmari Linkola e. Collan

Karl Julius Collanin poika Ilmari Linkola ent Collan, fil. maist, agronomi, s.28.9.1889, Ilomantsin kiertävän maamieskoulun vt. johtaja 1914, Elisenvaaran maanviljelyskoulun opettaja 1914-16, valtion apulaisasutustarkastaja 1916, Fanny ja William Ruthin pienviljelijäsäätiön toimeenpaneva johtaja 1917-18. Avusti vapaussodan alussa viljanhankinnassa Pohjois-Karjalan piirissä, mutta läksi pian rivimieheksi Antrean rintamalle Ahvolaan. Määrättiin komppanian kirjuriksi, mutta otti osaa taisteluihin ja kaatui 24.3.1918 Ahvolan Hauhianmäellä Jääskessä. 

Alla: Ilmarin hautajaiset Turussa 16.5.1918 ja valkoisten kaatuneiden muistomerkk

Collan9d.jpg
Collan9e.jpg

Yrjö Linkola e. Collan

Karl Julius Collanin poika Yrjö Linkola ent. Collan oli Uudenkaupungin pataljoonan 19-vuotias valkokaartilainen. Hän osallistui Tampereen taisteluihin ja sai luodin olkapäähänsä.

collan9j.jpg
collan9k.jpg

Olavi Linkola e. Collan

Voimistelutunti Turun klassillisessa lyseossa v. 1918. Karl Julius Collanin nuorimmainen poika Olavi Linkola ent. Collan (14 v) kuudes vasemmalta eturivissä partiopuvussa.

collan9l.jpg

Torsten Carl Otto Aminoff

Torsten Carl Otto Aminoff s. 1874 Haminassa k. 1946 Helsingissä, valmistui Haminan kadettikoulusta 1894. Hän toimi mm. Tampereen poliisimestarina 1907-1911. Sisällissodan puhjettua Aminoff liittyi valkoisiin joukkoihin ja toimi Seinäjoen Krenatööripataljoonan komentajana. Aminoffin pataljoona osallistui Jämsän ryhmän osana muun muassa tärkeään Länkipohjan taisteluun maaliskuussa 1918. Sitä seuranneessa Oriveden taistelussa Aminoffin joukot onnistuivat valtaamaan Oriveden aseman ja siten saartamaan Vilppulan rintaman punaiset selustan puolelta. Aminoff ylennettiin helmikuussa 1918 majuriksi ja huhtikuun alussa everstiluutnantiksi. Sisällissodan jälkeen hän oli vuonna 1919 lyhyesti Suomen valkoisen kaartin vt. komentajana, mutta palasi sen jälkeen siviiliin. Torsten Carl Otto Aminoffin isän äiti oli Maria Elisabet Johanintytär Collan Pieksämäeltä.

 

Länkipohjan taistelun (16.3) tappiot: Valkoisten kokonaistappioiksi on ilmoitettu 37 kaatunutta ja 88 haavoittunutta, näistä Aminoffin joukon tappiot olivat 11 kaatunutta ja 27 haavoittunutta. Aamulehdessä 1928 olleen tiedon mukaan Wilkmanin ryhmän tappiot olivat 24 kaatunutta ja noin 50 haavoittunutta. Ainakin kaksi ruotsalaista on ilmoitettu kaatuneiksi Länkipohjassa. Heikinheimon pataljoonan tappioista ei ole tietoa. Punaisten tappioista on kirjallisuudessa esitetty monia ristiriitaisia lukuja ja arvioita. Suurin erimielisyys vallitsee taistelussa kuolleitten ja myöhemmin teloitettujen punaisten lukumäärissä. Yleisin toteamus on, että Längelmäen hautausmaalle haudattiin 129 punaista, joista osa oli taistelun jälkeen teloitettuja.

                                    Ellen Maria ja Emil Johannes Collan

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Teoksessa Sture Lindholm: ”Röd galenskap-Vit Terror, det förträgda kriget 1918 i Västnyland” kerrotaan seuraavaa: ” Pohjan pitäjän harvalukuiset valkoiset näkivät alusta alkaen hyödyttömäksi tehdä aktiivista vastarintaa, eivätkä he voineet tehdä muuta kuin piilottaa aseensa ja odottaa toisenlaista aikaa. Työnjohtaja Axel Sundqvistin mukaan Billnäsin suojeluskunnalla oli viisi saksalaista karbiinia. Niistä neljä piilotettiin erään rakennuksen alle. Viides oli isännöitsijä Collanin (Emil Johannes Collan, tehtaan isännöitsijä Pinjaisissa s. 1882 Savonlinnassa, k. 1948 Pinjaisissa) luovutettava punaisille.” Huhtikuun alussa 1918 Karjaan seudulla jännitys lisääntyi ja siellä oli ainakin noin 1000-2000 punakaartilaista. Karjaan aseman komendantti Ivar Torvinen määräsi 3.4 vangittavaksi seudun johtavat valkoiset.  Heitä vangittiin Karjaalla 6 ja Billnäsissä 18.  Raportissaan 11.4.1918 Torvinen kertoo vanginneensa nämä punaisille vaaralliset henkilöt, joita pidettiin panttivankeina. Heidän joukossaan oli ”Collan Emil Johannes -Kuvernööri Collanin sukulainen, tunnettu jo kauan työväenliikkeen vastustajana.” Vangit vietiin aluksi Karjaan asemalle rautatievaunuun. Torvinen totesi, etteivät nämä herrat tarvitse ruokaa. Sitten heidät siirrettiin asemarakennuksen takahuoneeseen. Jo 6.4 Karjaalle tuli saksalaisia ja punaiset lähtivät junilla pakoon. Saksalaiset veivät vangitut valkoiset Helsinkiin, jossa heidät vapautettiin. Toukokuun puolivälissä valkoiset etsivät Karjaan seudun punaisia erityisesti punapäällikkö Ivar Torvista. Hänet saatiin kiinni. ”Torvista pidettiin aluksi vankina muutamia päiviä Collanin kellarissa. Sitten he veivät hänet hautausmaalle. He yrittivät saada Torvisen kaivamaan oman hautansa, mutta hän kieltäytyi. ”Saatte ampua minut seisaaltani” hän sanoi. Niinpä valkoiset kaivoivat haudan. Kun häneltä kysyttiin, mikä on hänen viimeinen toivomuksensa hän vastasi haluavansa nähdä eukkonsa ja kaksivuotiaan poikansa. Heidät haettiin hevoskärryillä. Sitten hän otti pojan syliinsä, katsoi vaimoansa ja sanoi: ” Muista mamma, että hän ei saa koskaan sekaantua politiikkaan.”

Collan10.png.jpg
OO Collan.jpg
Collan OC.jpg

Olavi Collan

Tiedustelumatkalla etelään 1918. O.C. vasemmalla.

                                   

Olavi Collan: Hämäläiskomppanian alkuvaiheita ja kapina-alkuajan tietoja Tyrvännöstä

”Tyrvännössä kuten lähimmissä naapuripitäjissä kesä 1917 vielä säilyi jokseenkin rauhallisena. Kapinamieltä tietysti nostettiin, mutta tekoihin se ei Tyrvännössä puhjennut, ennen kuin marraskuussa lakon aikana, jolloin pitäjään järjestettiin ”järjestyskaarti”. Tämä kävi kartanoissa ja taloissa, myös Lepaan tilalla  ja  puutarhaopistossa kieltämässä työnteon. Lepaassa käyneessä ”kaartissa” oli 30 miestä, kaikki ilman näkyviä aseita ja oman pitäjän miesten johtamina. Aseita eivät nämä ottaneet.

Lakon loputtua näytti liike painuvan lamaan, vaikka huhuja kuului läheisen Hattulan Pikku-Merven työväentalolla pidetyistä kiihotuskokouksista, joissa kävi puhujia Helsingistä asti, ja joissa lienee myös tehty suunnitelmia porvarien tuhoamisesta ym. Eräskin puhuja mm. sanoi ilkkuen- ”perustavansa saippuatehtaan ja rupeavansa valmistamaan porvarien raadoista saippuaa”. Kordelinin murha erittäin näytti kiihottavan mieliä erääseen suuntaan.

Tyrvännössä oli kuitenkin nähtävästi puute johtajista, sillä varsinaista punakaartia ei tällöin vielä syntynyt, vaan innokkaimmat miehet alkoivat vähitellen siirtyä Hämeenlinnaan, liittyäkseen siellä toimivaan kaartiin. Tämä ”siirtolaisuus” kävi yhä selvemmäksi, kuta lähemmäksi tultiin kapinan puhkeamispäivää. Punainen mieli oli kuitenkin aivan yleinen seudun työväestössä, sekä miehissä että naisissa, jopa lapsissakin.

Valkoisella puolella oltiin sangen hapuilevia alusta alkaen. Tehtiinkö muualla Tyrvännössä mitään erikoista, en tiedä, mutta esim. toimenpiteitä Lepaan puutarhaopistolla oli, että syyskesällä tai alkusyksystä oppilaat ja harjoittelijat keskenään muodostivat jonkunlaisen palokunnan, joka oli ”aseistettu” puukalikoilla. Päällikkönä oli Jussi Ritari. Muutamia koehälytyksiä pidettiin. Lähin syy perustamiseen oli, että alkoi liikkua sangen epäilyttävän näköisiä miehiä yksitellen ja pikku ryhmissä ruokaa pyytäen ja röyhkeästi esiintyen, milloin uskalsivat. Mitään esiintymistilaisuutta palokunnalle ei tullut. Myöhäsyksyllä, kuitenkin ennen marraskuun lakkoa, Tyrvännön kirkonkylän isännät sitten kutsuivat seuratalolle kokoon ”kansalaiskokouksen” pohtimaan, mihin toimenpiteisiin olisi ryhdyttävä, koska oli pelättävissä, että bolshevisoituneet ryssät alkaisivat harjoittaa väkivaltaisuuksia. Kokoukseen oli kutsuttu kaikkia asianharrastajia, myös työväkeä. Ilmi erimielisyyksiä ei ilmaantunut, ja pitäjästä valittiin eri kulmilta miehiä päälliköiksi ”suojeluskunnalle”, jonka piti puolustaa kotiseutua ilkitöiltä. Päätöksiä ei kuitenkaan pantu toimeen, ja pöytäkirjan poltti ennen rintamalle lähtöä kokouksen sihteeri J.A. Wecksell. Ilmeisesti työväki olikin tullut saapuville pääasiassa vakoillakseen.

Joulun tienoissa alettiin vähitellen ymmärtää, että työväki oli täysin yksissä tuumissa (Hämeenlinnan) ryssien kanssa ja aikoi panna heidän avullaan toimeen vallankumouksen. Kuultiin Pohjanmaalla perustetuista ”Palokunnista” ja aseiden tuonnista ja tiedusteltiin mistä niitä saisi, mutta kaikkialta tuli kieltävä vastaus, ei ollut. Jotkut harvat sentään saivat hankituksi käsiaseita. Ettei oltaisi kuitenkaan aivan valmistautumattomia, alettiin Lepaan opistolla tammikuulle 1918 pitää pieniä äksiisiharjoituksia koulun yläkerrassa, ja vapaaherra Edv. Standertskjöldiltä saatiin muutamia berdaanikivääreitä, joiden avulla oppilaille neuvottiin tärkeimmät otteet. Harvat panokset, jotka seurasivat mukana, pantiin kuntoon, kuulat rasvattiin ja hylsyt puhdistettiin. Kuka kykeni, hankki haulikon ja hirvipanoksia niihin.

Samoihin aikoihin tammikuun alussa pidettiin salaisia kokouksia eri osissa pitäjää, opiston yhä edelleen ollessa keskipisteenä. Näissä kokouksissa päätettiin Tyrvännön suojeluskunnan perustaminen. Siihen liittyi kaikkiaan jäseniä 48. Kerättiin maksusitoumuksia aseitten ostoa varten, joskin nämä jäivät saamatta ennen kuin tuli rintamalle lähtö. Tämän suojeluskunnan toiminnan johtajana oli Pomologi Olavi Collan.

Alkujaan oli aikomus tehdä vastus jo kotiseudulla, mutta kun aseita ei saatu, kypsyi vähitellen ajatus lähteä pohjoiseen, jossa aavistettiin valkoisen rintaman olevan. Tähän suuntaan päätös yhä varmeni, kun vihdoin saatiin tieto ensimmäisistä voitoista Vaasassa y.m. Pohjanmaalla. Silloin ilmestyi opistolle Hattulan Merven isäntä K.A. Pyöräniemen kera luutn. Väinö Mikkola, joka tarjoutui johtajaksemme rintamalle. Tämä tapahtui 27. tammikuuta.

Tuumasta toimeen. Sananviejät pitäjälle kutsumaan miehiä kokoukseen seuraavaksi illaksi opistolle. Tänne niitä tulikin sekä pitäjältä että pohjois-Hattulasta. Rintamalle päätettiin lähteä seuraavana päivänä luutn. Mikkolan johdolla. Käsityksemme mukaan oli kysymyksessä jonkin viikon asia ja sitten taas kotia, kun hyvin järjestetty Mannerheimin ja jääkärien johtama valkoinen armeija ykskaks oli musertanut punaiset.

Tehtiin sopimus, että päätös pidetään salassa ja että seuraavaksi illaksi kokoonnutaan Tyrvännön Siukolaan, joka sijaitsee Vanajanselän pohjoisrannalla vastapäätä Tyrvännön kirkonkylää ja josta oli suora pääsy suurille teille pohjoiseen. Lähtö ei kuitenkaan tapahtunut aivan tämän suunnitelman mukaan, sillä jo keskipäivällä, ehkä klo 2:n tai 3:n ajoissa 30 päivänä Pyöräniemi ja Mikkola porhalsivat hevonen vaahdossa opiston pihalle ja luutnantti käski kiireellä lähtemään matkalle. He olivat aamupäivällä käyneet Hämeenlinnassa, ja palatessa heitä oli jo pari kertaa ammuttu ja yritetty vangita. He myös kertoivat, että punaiset paraikaa olivat ryöstämässä Parolan meijeriä ja Marja O.Y:n säilyketehdasta Parolan aseman luona. Ei muuta kuin rekeen heti. Suontakaa (Standerskjöldiltä), Lahdentakaa (Hallamaalta) ja Lepaan tilalta saatiin hevosia, lyhyet jäähyväiset omaisille ja sitten rekiin ja aika vauhtia Siukolaan. Matkalla katkaistiin kaikki mahdolliset puhelinlangat etteivät Tyrvännön punaiset saaneet sanaa Hämeenlinnaan. Lähtijät saivat mukaansa kiireellä valmistettua evästä, rahaakin oli koottu vähän, vaatteita oli niukalti, vähät aseet tietysti otettiin mukaan.

Kun Siukolaan päästiin, alkoi sinne kokoontua reellinen toisensa perästä miehiä Hattulasta ja Tyrvännöstä. Kun arveltiin, ettei lisää tulisi, antoi luutnantti lähtökäskyn. Itse hän ajoi kärjessä K. Pyöräniemen kera, perässä tuli pitkä rekikaravaani, lähes 23 hevosta. Jälkipään johtajana oli Olavi Collan.

Matka piti lähinnä Luopioista kohden, mutta isoja teitä välteltiin, ja Tyrvännön miehet kuljettivat meitä aluksi enimmäkseen talviteitä läpi metsien ja yli järvien. Itse matkasta en paljon muista enää, sillä reittiä ei voinut kartasta seurata. Punaisia vastustajia emme kohdanneet, sillä he eivät ehtineet järjestäytyä näillä syrjäseuduilla, eikä heilläkään liene aseita ollut. Luopioisissa yhden haulikkomiehen näimme vahdissa, mutta hän pakeni hyvin äkkiä. Luopioisten, Kuhmalahden, Eräjärven, Längelmäen, Kuoreveden ja Keuruun pitäjien kautta joka tapauksessa kuljettiin, ja matkan varrella kasvoi karavaanimme yhä, sillä Hämeen miehiä liittyi vähän väliä meihin. Mm. tapasimme Kuorevedellä Kolhin kestikievarissa nyk. kenr. Sihvon, joka oli matkalla itärintamalle.

Matkan varrella tapahtui jännittävä välikohtaus sikäli, että kovaa vauhtia ajettaessa pimeässä, oli syntynyt pitkä väli hevoskaravaaniin 9-10 hevosen välillä. Hauhon tienhaarassa sitten katkesi karavaani lopullisesti  etupään ajaessa oikealle jälkipään mennessä  Tampereen valtamaantietä Pälkäneelle. Tämä joukkojen pieneneminen puolella, hermostutti jonkun verran matkailijoita, mutta eteenpäin pyrittiin toivossa että Luopioisissa tavattaisiin. Mutta kun jälkijoukon saavuttua Luopioisiin kärkijoukkoa ei saapunut sinne vielä tunnin odotuksen jälkeen, päätti Pomologi Collan, jolle joukon johto oli uskottu, että hankittaisiin paikkakuntaa tunteva opas ja jatkettaisiin viipymättä matkaa. Kolisteltuamme erään talon asukkaan hereille jouduimme tekemisiin agr. B. Vallinheimon kanssa, joka hyväntahtoisesti lupautui ohjaamaan meidät hämeenlinnalaisten edellisenä iltana käyttämälle reitille.

Näin jouduimme kulkemaan verrattain lähellä Tamperetta, tavaten seuraavana päivänä henkilöitä, jotka olivat päässeet karkaamaan Suinulan verilöylystä. Tämä pani joukkomme kiirehtimään matkaansa, kun sen lisäksi saimme kuulla, että Oripohjassa, jonka jouduimme sivuuttamaan 5 km:n päästä, olisi n. 600 punaista, etupäässä venäläisiä, matkalla Mannerheimin joukkoja vastaan. Onnellisesti sivuutimme kuitenkin Oriveden, ja olimme jo seuraavana päivänä lähdöstämme kello 1 päivällä Länkipohjan Vilkkilässä, jossa tapasimme Hämeenlinnalaisia suuren joukon. Hevosemme olivat tällöin kuitenkin jo niin väsyneet, ettemme kyenneet heitä seuraamaan, kun he lähtivät matkaansa jatkamaan, vaan jäimme Vilkkilään. Tämä olikin onneksi, sillä ½ t. senjälkeen karauttaa talon pihaan meistä eksyksissä ollut joukkomme alkupuoli, jota tervehdimme raikuvin eläköön huudoin. Hevosiemme levähdettyä jatkoimme taaskin yhtynyt koko joukkomme yhdessä matkaansa Kolhiin liittyen meihin matkan varrella tuon tuostakin uusia hevosia miehineen.

Kolhissa, jossa meitä oli jo toista sataa miestä, jouduimme myös ensi kerran tekemisiin valkoisen rintaman kanssa, sillä puhelimessa saimme Mäntästä luutn. Lindeniltä käskyn jäädä Kolhiin ja asettua sinne puolustusasemiin. Mutta kun aseita ei tullut tännekään, vaikka odotimme vuorokauden pari, niin päätimme pyrkiä Keuruun kirkolle, jossa olimme kuulleet sotaisten valmistelujen olevan paremmassa järjestyksessä. Tänne vihdoin saavuimme helmikuun 4 päivänä. Keuruulla järjestettiin 1 Hämäläiskomppania täyteen kuntoon ja aivan toisenlaisena sotilaalliselta järjestykseltään se lähti sieltä viikon perästä rintamalle kuin se oli sinne tullessaan. Vilppulan rintamalle joutui komppaniamme 11 p. helmikuuta ja muodostimme siellä vesistön etupuolisen kärjen, majoituspaikkoina Salmi, Välikoski, Soilu ja Kansakoulu osaaottaen Seppälän ja Mannisten taisteluihin. 16.maaliskuuta sai komppania klo 5 aamulla määräyksen alkaa hyökkäys, jonka päivän kuluessa I Hämäläiskomppania mursi Vilppulan rintaman Rulon (?) torpalla vallaten kello 4 i.p. 2 kanuunaa ja 2 kuularuiskua. Täältä jatkui hyökkäys taistellen Korkeakosken, Oriveden, Kangasalan ja Messukylän kautta Tampereelle, jonka piiritykseen ja lopulliseen valtaukseen otettiin osaa.”

(Teksti jatkuu luettelemalla 2.3.1918 järjestäytyneen komppanian sotilaat esikuntineen ja ryhmineen sekä mm. kaatuneet ja haavoittuneet. Olavi Collan on mainittu luettelossa komppanian esikuntapäällikkönä.)

2/4 1918 suojeluskuntain järjestäjälle hra Olavi Collanille Päämajan Ase-Esikunta antoi valtakirjan ottamaan haltuunsa Oriveden asemalta översti Bergströmille Seinäjoelle osotetut 8 kuularuiskua patruunoineen.

Vänrikki Olavi Collan, joka 24.4.1918 määrättiin Hämeen piirin IV alueen päälliköksi, erosi sanotusta toimestaan 21.6.1918 siirtyäkseen uudelleen Maanviljelyshallituksen palvelukseen.

Suomen Armeijan Autojoukot todistivat 24.1.1920, että Vänrikki Olavi Collan astuneena Armeijan palvelukseen 30.1.1918, on toiminut Mannisen II Pataljoonassa ensin joukkueenjohtajana ja sitten komppanian Päällikkönä ottaen osaa erittäin ansiokkaasti Vilppulan, Tampereen, Lempäälän ja Lahden taisteluihin, samalla osoittaen esiintyessään vihollisen edessä erikoista kuntoa. Allekirj. Nordensvan Jääkärikapteeni ja ent. Mannisen II Pataljoonan ja Waasan rykmentin komentaja

Toivo Johannes Collanuksen vaiheita 1918

Teoksessa Sakari Virkkunen: Rautatiesota 1918 -Taistelut Savon rintamalla, kerrotaan mm. Voikkaan ja Kuusankosken valtauksesta 3.5.1918. Punaiset olivat perääntymässä kohti Kouvolaa. Jääkäriluutnantti Woldemar Weselovin johtama Etelä-Savon rykmentin II pataljoona marssi Voikkaalle. ”Voikan (Voikkaan) tehtaalle me tulimme toukokuun 3. päivän aamuna ja samana päivänä, hiukan myöhemmin, minä sekä Krogius ja Kollan (Toivo Johannes Collanus e. Kollanus) ajoimme polkupyörillä ensimmäisinä Kymintehtaalle”, kertoo vääpeli Sohlman…Pataljoona sai tehtäväkseen jäädä suojaamaan Voikkaan ja Kuusankosken tehtaita ja kokoamaan vangiksi rintamalla olleita tai muuten kaartien toimintaan osallistuneita. Seuraavien viikkojen aikana Kuusankoskella ja Voikkaalla kuulusteltiin yli 4 000 ihmistä epäiltynä punakaartiin kuulumisesta.Valtaosa vapautettiin kuulustelujen jälkeen, mutta 925 joutui vankileireille ja 275 teloitusryhmän eteen seuraavien parin viikon aikana. Toivo Collanus mainitaan Voikkaan valtauksen yhteydessä myös teoksessa Seppo Aalto: Kapina tehtaalla, Kuusankoski 1918.

Teoksessa Marjo Liukkonen: Hennalan naismurhat 1918, todetaan, että Etelä-Savon rykmentin 2 pataljoona tuli vankileirin vartioon 20.5.1918. Tämän yksikön savolaisvääpeli Lauri Mankki kertoo: ”Eräs pieni tapaus puhuu kuitenkin ihmisyyden puolesta vihan ja koston riehuessa. Muuan valkoinen rintamamies toi tuntemalleen punaiselle vangille ruokapaketin Hennalaan. Sen hän teki omasta aloitteestaan ottaen vangin sisarelta, joka kierteli leirin ympärillä. Harvinainen tapaus silloin. Tuon miehen nimi oli Toivo Kollan. Rauha ja kunnia hänen muistolleen.” (Hän oli Toivo Johannes Collanus e. Kollanus, s.1893 Helsingissä, kamreeri, Ikaalisten kauppalanjohtaja, tuomari, k. 1958 Turussa).

Toivo Johannes Collanuksen, s. 6.9.1885 Helsingissä, osalta valtiorikosoikeus päätti 5.10.1918 ettei hän ole tehnyt itseään syypääksi avunantoon valtiopetokseen ja että hänet vapautetaan. Hän oli sotilas sotalaitoksen radiolennätinosastolta ja ennen kapinaa sijoitettuna Helsingin poliisilaitoksen siveysosastolle. Punaisen vallan aikana hän jatkoi työtään ja siksi häntä epäiltiin avunannosta valtiopetokseen. Hän vetosi puolustuksessaan siihen, että hän pelkäsi punaisten joukossa olevia vihamiehiään, jotka olisivat hänen kieltäytyessään työstä ilmeisesti aiheuttaneet hänelle hengenvaaraa. Todistajat osoittivat tämän vaaran olevan todellinen, ja että Collanus on ajattelultaan valkoinen. VRO33/679

 

 

Santeri Rissanen (Aino Aleksanteri) kansakoulunopettaja, toimittaja s. 1880 Iisalmessa, k. 1939 Iisalmessa ”kuului ennen vapaussotaa Savonlinnan salaiseen agitaatiotoimikuntaan. Perusti sodan aikana Säämingin Vuoriniemen suojeluskunnan ja oli sen esikunnan päällikkö.” Hänen äitinsä oli Laura Gustava Collan Iisalmesta.

Paul Zachris Collan (s. 1872) oli 1918 Nurmijärvellä kunnanlääkärinä. Hän pysytteli kansalaissodan osapuolien suhteen puolueettomana ja hoiti tasapuolisesti niin valkoisia kuin punaisia potilaita.

 

Kunniamerkkiluettelo

 

Valkoisten puolella aktiivisesti toimineista paras kansallinen luettelo on kunniamerkkiluettelo. Kunniamerkkejä haettiin varsin aktiivisesti. Vapaussodan muistomitali tai sitä arvokkaampi vapaudenristi annettiin seuraaville:

Collan Erik Alexander, ryhmäpäällikkö Porin rykmentin kk.komppaniassa, Mm

Collan Kaarle Juhani Mikael Maaherra, eversti, Mm. VRIV, VR III

Collan Oskar Olavi, res. vänrikki, Tampere, VRIV

Collan Sigrid, rouva Mm

Kääriäinen Vihtori, maanviljelijä Vap mitali II,Mm

Linkola e. Collan Ilmari, fil.maisteri, agronomi VRIV

Linkola e. Collan Yrjö, Turku, Mm

Rissanen Santeri ( Aino Aleksanteri) Mm

 

Muiden Collanien, Collanusten, Kollanusten, Kollanien eikä Linkoloiden nimiä ei ole kunniamerkkien saajien hakukortistossa.

 

Kaatuneita valkoisia

Edellä on jo mainittu Albert Collan ja Ilmari Linkola.

Henrik Alexander Gummerus, s. 1881 Helsingissä, Suomen Pankin kassanhoitaja Hämeenlinnassa, murhattu 2.4.1918 Hauholla Hahkialan kartanossa.

Stenberg Omar Adrian, s. 2.5.1895 Helsinki, k. 16.4.1918 Kiikka

naimaton

Ammatti: forellinistuttaja, perusti 1916 kalanviljelyslaitoksen Kiikan Kilpikoskeen, ylioppilas Helsingin uudesta ruotsalaisesta yhteiskoulusta 1913.

Asuinkunta Kiikka, Kiikan nuorisoseuran jäsen. Hänet murhattiin kotonaan Kiikassa 16.4.1918. Murhaajat, luultavasti Merikarvian punakaartilaisia, heittivät ikkunasta käsikranaatteja hänen asuntoonsa, joka sitten sytytettiin ja paloi poroksi. Hänen nimensä on Uuden ruotsalaisen yhteiskoulun muistolaatassa Helsingissä.

Yhteys Collaneihin viiden sukupolven takana

 

Stenberg Harald Johannes, s. 24.3.1891 Helsinki, k. 1.9.1918 Paanajärvi, Itä-Karjala, Venäjä

naimaton

ammatti: puhelinmekaanikko

asuinkunta Helsinki

sotilasarvo: sotilas.

Yhteys Collaneihin viiden sukupolven takana

 

Maanviljelijä Albin Aleksanterinpoika Kääriäinen Haukivuorelta, s. 1.6.1892, naimaton. Kuului Haukivuoren nuorisoseuraan. Hän otti vapaaehtoisena osaa taisteluihin Heinolan rintamalla ja kaatui Heinolan mlk:n Lusissa 13.3.1918. Hänet on haudattu Haukivuoren sankarihautaan. Hänen nimensä on sikäläisessä sankaripatsaassa.

Hänen vanhempi veljensä maanviljelijä ja suutari Vihtori (Viktor) Kääriäinen Haukivuorelta s. 23.4.1889, naimaton. Kuului Haukivuoren nuorisoseuraan. Haavoittui kuolettavasti Viipurissa, Säiniön taistelussa, räjähtävän kuulan sattuessa jalkaan, joka murskaantui polvea myöten. Jalka leikattiin pois, mutta siitä ei ollut apua, sillä Kääriäinen kuoli pian sen jälkeen 12.5.1918.  Haudattu 23.5. Haukivuoren sankarihautaan, jonka patsaassa hänen nimensä on. Veljesten isän äidinäiti oli Anna Kristina Clasintytär Kollanus, Collan s.1793 Pieksämäellä.

Punaisia Collan-Kollanuksia

 

Tehtaalainen, paperinleikkaaja Kymintehtaalla Heikki Pekanpoika Kollanus s. 18.8.1872 Pieksämäellä vangittiin 5.5.1918 Kuusankoskella Kuusan tehtaalla. Häntä kuulusteltiin 14.5.1918 Kymintehtaalla. Kuulustelupöytäkirjan mukaan hän ”liittyi helmikuun 1918 punakaartin 4 komppanian 1 plutoonaan. Hän teki ensiksi vahtipalvelusta Kouvolan miliisilaitoksella noin yhden viikon, jonka jälkeen komennettiin Selänpään asemalle, jossa oli loppuun asti. Kun hän oli vahtipalveluksessa, oli kaksi aseistettua miestä tuoneet mukanaan kolmannen ilman asetta ja vieneet Kouvolaan päin vaan vähän ajan kuluttua oli kuulunut kaksi laukausta ja aseelliset tulivat takaisin yksin. Vähän ajan kuluttua oli Naapilan poika Laari Antton sekä Hjalmar Walo sekä kertoja ja muita joita kertoja ei muista käyneet katsomassa kuollutta, ja oli Naapilan pojalle ilmestynyt vainajan palto. Perääntyi Selänpäästä Harjuun ja Harjusta kotiaan 1.5 jättäen kiväärinsä seuratalolle 3.5.”  Valtiorikosoikeus tuomitsi Kollanuksen Lahdessa 24.10.1918 avunannosta valtiopetokseen 3v kuritushuonetta ja 5 vuotta olemaan kansalaisluottamuksetta. VRO 73/940

Valtiorikosasiain tiedusteluosasto etsintäkuulutti syksyllä 1918 vaarallisia kapinallisia, jotka ovat karkuteillä.

 

Helge Rudolf Kollanus (Collanus), s.    13.07.1895 Iitissä, k. 27.4.1971 Helsingissä, oli tällä listalla. Hän oli karannut Katajannokan vankileiriltä. Kuulutus ohessa. Hänen nimeään ei löydy vankileirien luetteloista eikä valtiorikostutkinnoista.

Jarmo Niemisen teoksessa ”Helsinki ensimmäisessä maailmansodassa, sotasurmat 1917-1918”, 2015 kerrotaan Entiset Punakaartilaiset Ry:stä. Se perustettiin 1947. Yhdistyksen viimeinen muistojuhla pidettiin Helsingissä 6.9.1981 hautausmaalla. Vuonna 1982 tervehti Hilja Kollanus jäseniä seuraavasti: ”Kiitos järjestömme jäsenille kuluneesta vuodesta. Loppuu ne voimat teiltä, niin kuin meiltäkin, mutta yritetään vielä tämä vuosi vetää yhtä köyttä. Vuosi kerrallaan eikös niin.” Helsingissä 15. pvä tammikuuta 1982.

 

Hilja Kollanus (sihteeri).

 

Kaatuneita punaisia

Nykänen Einar, s. 7.8.1891 Kotka, k. 3.3.1918 Hillosensalmi, Valkeala

[Haudattu: hautauspaikka ei ole tiedossa)

[sukuyhteys: isä: Taneli Nykänen, s. 31.8.1951 Pieksämäki, k. 24.2.1908 Kotka, isänisä:  Taneli Nykänen, s. 09.04.1805 Pieksämäki, k. 19.03.1875 Pieksämäki),  isänisän äiti: Christina Elisabet Collanus, s.20.01.1815 Pieksämäki, k. 01.02.1893 Pieksämäki]

perhesuhteet: naimaton

asuinkunta: Kotka

ammatti: työmies

Sotilasjärjestö: Punakaarti, sotilas

(Tämä on Kaisa Rautavaaran isoisän veli ja hän kaatui Hillosensalmen taistelussa tai oikeastaan suvussa kerrotun tarinan mukaan haavoittui ja ystävät olivat vieneet hänet johonkin perunakuoppaan odottamaan taistelun rauhoittamista. Kun olivat olleet menossa hakemaan häntä olivat nähneet kolmen valkoisen lääkärin tulevan sieltä perunakuopasta. Mentyään sinne oli Einar maannut siellä kuolleena rinta täynnä pistimen jälkiä eli valkoiset olivat surmanneet hänet pistimillä)

 

Abel Johaninpoika Sepponen s. 23.10.1873 Pieksämäellä, työmies, kirvesmies toimi Hallan tehtaalla, jossa liittyi paperityöläisten ammattiosastoon 1911. Hän oli myös Papinniemen työväenyhdistyksen jäsen. Hänen kotipaikkansa oli vuoden 1918 alussa Kymin Sunilassa, missä hänellä oli vaimo ja kuusi lasta. Vuodenvaihteen 1917-1918 aikoihin hän oli ns. hätäaputöissä Sippolan Kaipiaisten asemalla n. 3 kk. Hän liittyi Kaipiaisten vasta perustettuun punakaartiin 22.2.1918 oman ilmoituksensa mukaan siksi, että työt päättyivät ja punakaarti maksoi palkkaa 15 markkaa päivässä + ruuan. Kuulusteluasiakirjojen mukaan hänet tunnettiin jo kauan ennen tätä vahvasti punaisena. Hänet vangittiin Kymintehtaalla 4.5.1918. Sieltä hänet kuulustelujen jälkeen toimitettiin Riihimäen vankileirille. Siellä häntä kuulusteltiin, ja pöytäkirjan mukaan Abel Sepponen oli mukana 10.4.1918 Valkealan Kannuskoskella Saunajoen sillalla yhdessä viiden muun punakaartilaistoverinsa kanssa ampumassa vakain tuumin ylioppilas Edvard Punkkisen ja sähköttäjä Iisak Hyvärisen. Näiden ruumiit pudotettiin jokeen. Kuulusteluissa Abel Sepponen väitti olleensa noin 50 m:n päässä sillalta hevosia pitelemässä, mutta hänen toverinsa todistivat kaikkien olleen samassa ryhmässä ampujina. Valtiorikosoikeuden 106 osasto päätti Hausjärvellä 27.8.1918 tuomita hänet valtiopetoksesta ja osallisuudesta kahteen murhaan kuolemaan ja menettämään kansalaisluottamuksensa ainiaaksi. Hän anoi Riihimäen sotilasvankilasta käsin 27.8.1918 valtiorikosylioikeudelta tuomionsa alentamista, mutta hänet teloitettiin 24.10.1918 Viipurissa, Viipurin pakkotyölaitoksessa.

 

Kollanus Abel, s. 24.5.1888 Haukivuori, k. 23.8.1918 Haukivuori. Oli Lahden vankileirillä, Kuollut vankileiriltä vapauduttuaan.

 

Kormu Johan Ernest, s. 24.6.1901 Virolahti, k. 29.7.1918 sairauteen (punatautiin) Tammisaaren vankileirillä.

 

Lappi Konstantin, s. 20.1.1871 Virolahti, k. 27.7.1918 Tammisaari, kuoli sairauteen Tammisaaren vankileirillä, oli naimisissa ja 3 lasta – (puuttuvat sukukirjasta)

 

Myllynen Heikki, työmies, s. 24.11.1877 Viipuri mlk, k. 24.3.1918 Antrea Syvälahti (kaatui)

  

Ylönen Albin, s. 2.4.1874 Pieksämäki, k. 3.3.1918 Mäntyharju, Mouhu (surmattu) (punainen, Osaston päällikkö)

 

Muita kuin yllämainittuja Collan, Collanus, Kollanus, Kollani tai Linkola nimisiä ei ole kansalaissodan sotasurmat luettelossa.

Yhteenveto: Collan- Kollanukset 1918

Collan-Collanus-suvun jäsenistä pääosa pysyi vuonna 1918 sisällissodan ulkopuolella. Claudius Collanuksen jälkeläisten sukuhaarasta kaikki sodassa mukana olleet olivat valkoisella puolella. Henrik Collanuksen jälkeläisten sukuhaarasta varsin harvat osallistuivat sisällissotaan lähinnä siksi, että sukuhaaran väki oli pääosin Pieksämäeltä tai sen ympäristöstä, jossa ei juurikaan taisteltu.  Henrikin laajan sukuhaaran sodassa mukana olleista moni oli valkoisella puolella, mutta useat tehdaspaikkakuntien työläiset olivat sodan punaisella puolella.

Valtiorikosasiain tiedusteluosaston Luettelo C (ote)

Aikaisemman suunnitelmansa mukaisesti laskee Valtiorikosasiain Tiedusteluosasto, joka on kokonaisuudessaan perinyt Esikunnan Tiedusteluosaston toimintaohjelman, julkisuuteen valmistamansa Luettelon C vaarallisemmista, vielä toistaiseksi vapaalla jalalla olevista ja kesän aikana eri vankileireistä karanneista kapinallisista. Esillä oleva luettelo käsittää ne henkilöt ympäri maan, joiden saamamme aineiston perusteella voi olettaa erikoisen huomattavalla tavalla ottaneen osaa kapinaan tai sen valmisteluihin. Siten on päähuomio kiinnitetty punaisten keskusvirastojen jäseniin, takavarikoimiskomissaareihin, kaupunkien valtuutettuihin, vallankumousoikeuksien puheenjohtajiin ja syyttäjiin j. n. e. Luonnollisesti on myös luetteloon otettu Punaisen Kaartin päälliköt, kuitenkin etupäässä komppaniapäälliköt ja niitä korkeammat, samoin kuin henkilöt, jotka Punaisen Kaartin erikoisosastojen, kuten tiedusteluosastojen, panssarijunien ja A-komppanian, jäseninä ovat olleet kapinan aikana erittäin vastuunalaisessa asemassa. Varsinaisista punakaartilaisista on luettelossa ylipäänsä vain niiden henkilöiden nimet, joita on erittäin painavilla syillä voitu epäillä osallisiksi murhiin. ryöstöihin tai muihin Rikoslain alaisiin tekoihin.

Täydellinen ja virheetön ei tämäkään luettelo aineiston puutteellisuuden tähden voi tietysti olla. Kun aineiston luotettavuutta on ollut vaikea tarkistaa, on joukkoon voinut pujahtaa sellaistenkin henkilöitten nimiä, jotka ovat vangittuina. ehkäpä jo tuomitutkin, samoin on siitä voinut jäädä pois nimiä, joita siinä ehdottomasti kaivattaisiin. Edelleen on luetteloon saattanut ehkä eksyä joku sellainenkin nimi, jota ei mielellään voi sekoittaa kapinaan. Siltä varalta saa Valtiorikosasiain Tiedusteluosasto huomauttaa, ettei se tätä luetteloa laatiessaan ole tahtonutkaan ehdottomasti väittää, että kaikki siinä mainitut henkilöt ovat ottaneet osaa kapinaan ja sellaisina vangittavat, vaan ainoastaan pidätettävät tarpeellista kuulustelua varten. Sittenkuin Valtiorikosasiain Tiedusteluosasto tämän vuoden marraskuun 1 päivästä lopettaa toimintansa, voidaan lähempiä tietoja luetteloon otetuista henkilöistä saada Yleisesikunta III Valvontaosastolta tai suoraan asianomaisten paikkakuntien suojeluskuntien esikunnilta.

Valtiorikosasiain Tiedusteluosasto toivoo, että luettelo C, joka nyt jaetaan suojeluskuntien esikunnille ja maan kaikille poliisiviranomaisille, on kaikista puutteellisuuksistaan huolimatta edes jossakin määrin helpottava asianomaisten viranomaisten työtä kapinan selvittelyssä.

Helsinki, lokakuun 15 päivänä 1918.

Valtiorikosasiain Tiedusteluosasto.

Bäck. Sigfrid Johannes, H:ki, kar. Suomenlinnan vankileiristä.
Bäckström, Albin, Inkoo, P. K:n johtaja, agitaattori.
Bärlund, Hugo, työmies, H:ki, P. K:n A-komppanian jäsen.
Böök, Fredriksberg, S. K. V:n virkailija.
Böök, Fanny, S. K. V:n raha-asiain osaston apulainen.

Candolin, K., H:ki, P. K:n t. o:n jäsen.
Cederberg, Karl, Pernaja, vaarallinen p. k:lainen.
Christiansson, Sven Elof, P. K:n t. o:n jäsen, V. O:n jäsen.
Collanus, Helge Rudolf, H:ki, kar. Katajanokan vankileiristä.
Collin, Karl, Bromarf´in P. K:n perustaja.

Dahl, A , P, K:n t. o:n jäsen.

Dahl, Edvard, Bobäck, Masabyn P. K:n esik. jäsen, os. ryöstöihin Wecklax´in maatilalla

1.1logovalk.png